Perussuomalaisten kolmas varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen saa sekä tukea että kritiikkiä oman puolueen sisältä.
Tynkkynen kerää listaa yleiskokouksen järjestämisestä ja haluaa jäsenten päättävän, pitäisikö puolueen jatkaa hallituksessa vai ei. Lista kerää jatkuvasti lisää nimiä perussuomalaisilta vaikuttajilta ympäri maan.
Yksi listan allekirjoittajista on Honkajoen kunnanhallituksen puheenjohtaja Tommi Laitila, joka johtaa myös Honkajoen perussuomalaisia. Hän haluaa tuuletuskokouksen koolle, jotta puoluekenttä saisi äänensä paremmin kuuluviin.
– Kentällä on sellainen olo, että periaatteista on tingitty liikaa eikä kritiikki ole mennyt perille. Tämä kokous loisi mielestäni hyvän kanavan tulla kuulluksi ja vaikuttaa siihen, miten hallitustaival tästä jatkuu.
Kritiikin kautta kasvuun
Tommi Laitila muistuttaa, että kokouksen tarkoituksena ei ole aiheuttaa riitoja puolueen sisällä.
– Tässä ei haluta hajottaa mitään, mutta kasvua ja kehitystä ei synny ilman kritiikkiä. Nyt on kasvun paikka ja tällainen tuulettuminen vahvistaa lopputulosta, Laitila sanoo.
Kaikki samalla linjalla puolueessa
Kaikki puolueessa eivät näe asiaa samalla tavalla. Esimerkiksi perussuomalaisten Satakunnan piirin puheenjohtaja Anssi Joutsenlahti kuvailee Sebastian Tynkkysen esitystä Satakunnan Kansassa pienen pojan julkisuuden kipeydeksi. Hänen mukaansa Tynkkysen pitäisi tehdä ehdotuksensa puoluehallituksessa eikä esittää niitä poikamaisesti julkisuudessa.
Tommi Laitila tarttui Joutsenlahden kommenttiin napakasti.
– Tynkkynen sai kannatuksensa puoluekokouksessa selkein lukemin, eli kyllä hänelle tukea löytyy. Ja tällä "pienellä pojalla" on hyvä asia ajettavanaan. Pienen pojan puheista puhuminen ei ole asiallista muutenkaan. Olemme kaikki jäseniä ja samalla linjalla tässä puolueessa.