Perussuomalaisten valtuustoryhmän johtaja Janne Salonen yhtyy Porin kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajiston vetoomukseen.
Vetoomuksessa Porin kärkipoliitikot korostavat, että turvapaikanhakijoita kohtaan kohdistuva viha ja halveksunta on vaarallinen tie.
– Kannanottoon on erittäin helppo yhtyä, Salonen toteaa Yle Satakunnalle.
Tässä vetoomus kokonaisuudessaan:
Suomalaisten lasten kasvatukseen on aina kuulunut ajatus hädässä olevien auttamisesta. Kodistaan lähtemään joutuneelle on osoitettu myötätuntoa ja ymmärrystä, ja hänelle on annettu konkreettista apua. Ovi on avattu apua tarvitsevalle, josta on huolehdittu niillä voimilla ja kyvyillä, jotka ovat olleet käytettävissä. Tällaisesta ajattelusta ja toiminnasta suomalaiset voivat olla ylpeitä. Tuo ajattelutapa on oikea ja kunnioitettava myös tämän päivän maailmassa.
Suomalaisetkin ovat olleet hädässä. Heidät on ajanut maantielle milloin nälkä milloin sota, milloin työn ja toimeentulon puute. Satojen tuhansien suomalaisten on pitänyt sopeutua vieraisiin olosuhteisiin. Sopeutuminen ei ole koskaan ollut ongelmatonta. Muuttamaan joutuneet ja heidän omaisensa ovat toivoneet, että muuttajat saisivat suopean vastaanoton. Näin on myös useimmiten käynyt.
Toisesta ihmisestä välittäminen ja huolehtiminen ovat ajattelevan suomalaisen tapa reagoida ympäristöönsä. Näitä periaatteita aiomme kunnioittaa tänään ja huomennakin.
Hyvät porilaiset! Toivomme teidän ajattelevan edellä kuvatulla tavalla ja auttavan mahdollisuuksienne mukaan apua tarvitsevia. Ihmisiin kohdistuva viha ja halveksunta ovat vaarallinen tie.
Diana Bergroth-Lampinen, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
Sampsa Kataja, kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja
Tapio Furuholm, kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja
Juha Vasama, kaupunginhallituksen puheenjohtaja
Esa J. Wahlman, kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja
Tapio Huhtanen, kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja