Mistä on kyse?
Yle arvioi keskiviikkona, että pitkään palloteltu sote-uudistus on muodostumassa keskustan ja kokoomuksen väliseksi valtapeliksi. Mitä useampi itsehalllintoalue Suomeen perustettaisiin, sitä useammasta alueesta tulisi keskustajohtoinen. Kokoomusjohtoisuus muodostuisi taas vähäisillä aluemäärillä.
Mikäli sote-ratkaisu menee vain keskustan ja kokoomuksen väliseksi valtapeliksi, kärsijöiksi joutuvat ihmiset, pelkää johtaja Maire Ahopelto Kainuun sote -kuntayhtymästä.
– En usko, että pelkkä kartta- ja valtapeli toteutuu. Suomen alueet ovat keskenään niin erilaisia, että jako vain siltä pohjalta voisi johtaa palveluiden karkaamiseksi liian kauas varsinkin harvaan asuttujen alueiden ihmisiltä.
Alusta asti sote-uudistuksen valmistelun asiantuntijatyöryhmissä istuneen Ahopellon mukaan Suomessa tarvitaan useampia tapoja sote-uudistuksen aluejaon sisällä.
– Pohjoisessa pelkkä kartta- ja asukaspohjajako voisi johtaa siihen, että lähimpään keskussairaalaan olisi yli kolmen tunnin matka. Etelässä puolestaan matka voi olla muutaman kymmenen kilometrin luokkaa. Uudistus nähdään eri tavalla riippuen siitä, mistä päin Suomea sitä katsoo.
Kaikille ratkaisuille on yksi yhteinen nimittäjä
Sote-uudistus on kunnille hyvin merkittävä asia, korostaa Maire Ahopelto.
– Noin 60 prosenttia kuntien tuloista menee sote-palveluihin. Työllistävä merkitys on lähes samaa luokkaa. On selvää, että tulevaisuuden pohdinnassa sote on määräävässä asemassa.
Ahopellon mielestä tulevien ratkaisujen yhteinen nimittäjä löytyykin Kainuusta.
– Meillä on 11. vuosi menossa sote-integraatiossa. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden lisäksi tuotimme kuntayhtymäpohjalta aluehallinnon ja toisen asteen koulutuksen palveluita hallintokokeilun aikana 2005–2012. On selvää, että koko maan ratkaisut rakentuvat tälle pohjalle.
Mikäli ratkaisu olisi poliittista kartta- ja valtapeliä, jokaisessa vaihtoehdossa alle 80 000 asukkaan ja pitkien välimatkojen Kainuu liitettäisiin osaksi isompaa itsehallintoaluetta.
– Kainuu on jo ilmoittanut olevansa valmis itsehallintoalueeksi. Toivottavasti tehty työ ja ennen kaikkea saavutetut tulokset merkitsevät jotain, tuumaa Ahopelto.