Perussuomalaisten varapuheenjohtajan Sebastian Tynkkysen mukaan hänen vetoomuksensa yhteiskokouksen järjestämisestä on kerännyt maanantai-iltaan mennessä verkossa yli 160 nimeä.

– Tämän päivän lukemaa en ole vielä kerinnyt käydä katsomassa.

Tynkkysen mukaan allekirjoittajien joukossa on laajasti toimijoita kentältä, esimerkiksi piirien puheenjohtajia ja kaupunginvaltuutettuja.

– Siellä on ihmisiä laidasta laitaan.

Tynkkynen, joka toimii puolueen kolmantena varapuheenjohtajana, aloitti maanantaina verkossa nimien keräämisen niiltä perussuomalaisilta toimijoilta, jotka yhtyvät hänen näkemykseensä yhteiskokouksen järjestämisestä. Kokouksessa puoluevaltuusto, eduskuntaryhmä ja puoluehallitus päättäisivät, voiko puolue jatkaa hallituksessa. Tynkkynen on tyytymätön hallituksen maahanmuuttopolitiikkaan.

Hän sanoo, että palaute kentältä maanantaisen ulostulon jälkeen on ollut "positiivista ja rohkaisevaa".

– Päällimmäinen viesti, joka on vielä voimistunut A-studion keskustelun jälkeen, on ollut se, että nyt älä anna periksi, vaan viet tämä päätökseen ja yrität saada yhteiskokouksen koolle. Siitä on jo aikaisemmin juteltu eduskunnan käytävillä ja puhuttu piireissä toimijoiden kesken. Se on vain odottanut hetkeä, milloin joku tulee ja uskaltaa pistää sen liikenteeseen.

Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mukaan puolue ei tarvitse ylimääräistä kriisikokousta ja hallituksesta lähteminen olisi vastuutonta. Myös esimerkiksi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho katsoo, että hallituksesta lähteminen ei ole oikea ratkaisu eikä hallitusohjelmaa ole rikottu vastaanottamalla odotettua enemmän turvapaikanhakijoita.

"Puoluejohdon radiohiljaisuus jatkuu"

Tynkkynen sanoi maanantain A-Studiossa Soinin valtiosihteeri Samuli Virtasen kysyneen, voisiko hän harkita eroa puolueesta. Tynkkynen kertoo, että puoluejohto ei ole lähestynyt häntä ohjelman jälkeen.

– Radiohiljaisuus on jatkunut ihan normaalilla tavalla. Perjantaina käytiin paljon keskusteluita, kun saivat tietää, että olisin tällaisen tiedotteen tekemässä, ja sen jälkeen kun tämä niskaanhengitys loppui, niin ei ole kuulunut minkäännäköistä siitä suunnasta.

Yle Uutiset ei ole toistaiseksi tavoittanut valtiosihteeri Virtasta kommentoimaan Tynkkysen kertomaa.