Valtiovarainministeriössä tuulet kääntyvät nopeasti. Kun vielä viime hallituskaudella silloinen valtiovarainministeri (sd.) Antti Rinne jäädytti hallintarekisteriuudistuksen, vaalien jälkeen asia on tuotu uudelleen esille.
– Tämä oli työpöydälläni, kun olin valtiovarainministeri. Silloin omistuksen läpinäkyvyys sai paljon kritiikkiä poliisilta, syyttäjäviranomaiselta ja harmaan talouden asiantuntijoilta. Kun ei voitu löytää keinoja siihen, millä tätä läpinäkyvyyttä voidaan turvata, niin estin tämän eteenpäin menon.
Nyt uudistus etenee jälleen, kun valtiovarainministerinä on kokoomuslainen Alexander Stubb. Hallituskumppani perussuomalaisissa valtiovarainministeriön aloite on saanut nuivan vastaanoton.
Perussuomalainen talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen ei tässä suhteessa ole poikkeus. Hänen mielestään ei voida olettaa, että asia etenee eduskunnassa kitkatta.
– Esitys sisältää edelleen sen, että pörssiomistusta voidaan salata. Ja siksi tämä on huono esitys, Turunen sanoo.
Hallitusohjelman mukaan hallituksessa ”harmaata taloutta torjutaan aktiivisesti”. Puheenjohtaja Turusen mukaan uudistus veisi hallituksen yhä kauemmaksi tavoitteestaan.
– Tässä on selkeästi nähtävissä se, että talousrikollisuuden torjunta vaikeutuu.
Samaa mieltä on tällä hallituskaudella oppositiossa istuva puheenjohtaja Rinne.
– Tämä mahdollistaa rahanpesun ja veronkierron. Kuten harmaan talouden asiantuntija Markku Hirvonen on arvioinut, niin tämä saattaa johtaa 300–600 miljoonan euron verotulomenetyksiin.
Rinne toivoo, että perussuomalaiset pitävät hallituksessa kiinni näkemyksestään, jonka mukaan he eivät hyväksy uudistusta.
”Lähinnä Stubb esityksen takana”
Talousvaliokunnan puheenjohtaja Turusen puheessa toistuu näkemys, että esitys on valtiovarainministeriön ja sen ministerin Alexander Stubbin. Ministeri Stubb totesi perjantaina esityksestä, ettei ikäviä asioita voi nykyään enää piilottaa.
– Kyllä tämän kokonaistoiminnan tavoitteena on tehdä avoimempi muutos.
Valtiovarainministeriö on perustellut uudistusta EU:n arvopaperiasetuksella, joka tuli voimaan viime vuoden syksyllä. Kaikki tunnustavat, että uuden asetuksen myötä arvopaperien säilytys pitää avata kilpailulle.
Sen sijaan erimielisyyttä osapuolten välillä on siitä, pitääkö suomalaisille sijoittajille avata mahdollisuus kirjata omistus ulkomaisiin hallintarekistereihin. Tällöin omistus ei ole julkinen.
Väistynyt valtiovarainministeri Rinne ei pidä hallintarekistereiden avaamista suomalaisille sijoittajille EU:n sälyttämänä pakkona.
– Komissiosta saadun tiedon mukaan tämä ei ole mitenkään välttämätöntä. Kilpailun lisääminen kyllä on, mutta ei suoran omistuksen purkaminen, Rinne sanoo.
Talousvaliokunnan puheenjohtajan Turusen mukaan valtiovarainministeriössä asetelma pitäisi kääntää toisinpäin. Suomalaista avointa mallia pitäisi viedä Eurooppaan.
– Tässä toimitaan väärin perin, koska Suomessa on hyvä ja avoin järjestelmä.
"Tieto tuli puskista"
Turunen ja Rinne eivät anna valtiovarainministeriölle tyylipisteitä asian tiedottamisesta. Asiasta ei ole hallituksen sisällä keskusteltu ja hallituspuolueet kiistelevät asiasta julkisuudessa.
– Asia, joka ei ole hallitusohjelmaan kirjattu, nousee yhden puolueen ja yhden ministerin toimesta esille. Ei siitä hyviä arvosanoja voi antaa, Rinne sanoo.
Talousvaliokunnan puheenjohtaja Turunen myöntää, ettei hän tiennyt valtiovarainministeriön esityksestä etukäteen.
– Puskista tuli tieto viikonlopun aikana. Minun käsityksen mukaan tästä ei ole informoitu riittävästi.
Rahoituslaitoksia edustava Finanssialan keskusliitto on puoltanut hallintorekisteriesityksen voimaantuloa. Pankit saisivatkin mahdollisuuden arvopaperien säilytykseen tulevaisuudessa, jos eduskunta hyväksyy esityksen.
Turusen mukaan esitys ajaa pankkien lisäksi hyvin pienen ryhmän etuja.
– Tästä hyötyvät eniten sellaiset tahot, jotka haluavat salata pörssiomistuksensa.