Kansanedustaja, eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Kalli (kesk.) suhtautuu myönteisesti kilpailukykyä parantavan työmarkkinaratkaisun syntymiseen.
Kalli arvioi, että sopimus tuottavuuden parantamisesta on mahdollista saada aikaan. Kansanedustaja luottaa rauhalliseen suomalaiseen neuvottelumalliin.
– Hiljaa tehden hyvää tulee. Sopimalla Suomea aina on rakennettu. Olen aika läheltä seurannut keväästä asti tätä tilannetta. Kun nyt on muutama kuukausi eletty, kyllä asenneilmapiiri ja tahtotila on kevään jälkeen valtavasti muuttunut, Kalli sanoo.
Lainsäädäntö etenee
Kalli arvioi, että työmarkkinaosapuolilla on tällä hetkellä yhteinen tilannekuva.
– Osapuolten välillä on erilaisia näkemyksiä keinoista, mutta näkemykset ovat lähestyneet. Tietenkin toivon, että työmarkkinaosapuolet keskenään kykenisivät etenemään ja hallitus saisi enemmän olla omalla tontillaan, Kalli sanoo.
Hallitus on joka tapauksessa viemässä eteenpäin lainsäädäntöä, jolla heikennetään työehtoja, jos työmarkkinajärjestöt eivät pysty sopimaan keskenään Suomen kilpailukykyä parantavista toimista.