– Meillä on myös Suomessa ollut joitakin hyvin valitettavia tapahtumia. Haluan korostaa, että rasismi, väkivalta ja viha pitää aina tuomita niin kuin hallitukseni on myös tehnyt, Sipilä sanoi tiedotustilaisuudessa ruotsiksi.
Paikalla oli runsaasti Pohjoismaiden tiedotusvälineiden edustajia. Varsinkin Ruotsissa on uutisoitu laajasti Suomen maahanmuuttovastaisia kannanottoja ja välikohtauksia.
Sipilä painotti, että kaikki Pohjoismaat ovat kansainvälisiä, avoimia ja suvaitsevaisia.
Viiden Pohjoismaan pääministerit tapasivat perjantaina illallisella Tanskan Helsingørissä ja kokous jatkui lauantaina Tanskan pääministerin virka-asunnossa Marienborgissa.
Maahanmuutto oli kokouksen pääaihe. Mitään yhteistä linjausta maahanmuutosta pääministereiltä ei silti kuultu.
Toimittajien kysymyksiin siitä, mitä pääministerit ajattelevat maidensa erilaisista linjoista maahanmuutossa tuli ympäripyöreitä vastauksia. Sanomana oli, että ongelma on yhteinen ja ratkaisun pitäisi löytyä Euroopan tasolta.
Ruotsi toivoo eurooppalaista ratkaisua
Ruotsin pääministeri Stefan Löfven korosti, että Syyrian ja Afrikan kriisipesäkkeiden hoitoon pitää panostaa niin, ettei ihmisten tarvitse lähteä pakoon. Noille alueille pitää antaa lisää rahaa.
– Emme voi vain heitellä palloa toisillemme Euroopan maiden kesken. Tähän pitää saada yhteinen eurooppalainen päätös, Löfven sanoi.
Tanskan ja Ruotsin välillä on ollut maahantulijoiden rekisteröinnistä samanlaista napinaa kuin Ruotsin ja Suomen välillä.
Löfvenin mielestä jokaisen, joka haluaa jäädä maahan, pitää hakea turvapaikkaa. Turvapaikan hakemiseen ei voi kuitenkaan pakottaa ketään.
Tanska on kiristänyt maahanmuuttopolitiikkaansa, ja vapaamielisintä ääripäätä edustaa Ruotsi. Suomeen on tällä hetkellä paljon tulijoita, mutta epäselvää on, kuinka moni lopulta voi jäädä. Suomi tarkistaa tilannetta irakilaisten ja somalien turvapaikkaehtojen osalta.
_Hannele Muilu, Yle, Helsingør _