Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan kaikille lakkautettaville junareiteille on olemassa korvaava vaihtoehto.
Sipilä ei kuitenkaan paljastanut Yle Uutisille millaisesta vaihtoehdosta on kyse.
Junaliikenteen korvaajaksi on väläytetty busseja. Vaikein korvattava junareitti on Y-juna Uudellamaalla.
Liikenne- ja viestintäministeriö leikkaa junien ostoliikenteeltä kolmanneksen nykyrahasta. Leikkaukset lopettavat kaukojunaliikenteestä kolme reittiä ja pääkaupunkiseudun liikenteestä lakkautetaan Y-junien liikenne maaliskuun lopussa. Kaikkiaan 28 aseman liikenne hiljenee säästöjen takia.
Valtio säästää toimella noin 12 miljoonaa euroa vuosittain seuraavan neljän vuoden aikana. Valtio ostaa jatkossa liikennettä hiljaisilla rataosuuksilla 27 miljoonalla eurolla vuodessa.
Sipilä kommentoi myös Demokraatin tietoja VR:n henkilöliikenteen yksityistämisestä.
Pääministeri muistutti, että edellinen hallitus pani junaliikenteen yksityistämisprosessin liikkeelle, ja paine siihen tulee EU:n taholta.
Sipilä tarkensi myöhemmin, että yksityistäminen koskisi ensivaiheessa juuri lakkautettavia junareittejä.