Sysmäläinen kunnanvaltuutettu ja Hämeen Perussuomalaisten Nuorten hallituksen jäsen Ville Moisanen on julkaissut Facebook-sivuillaan rasistisia kuvia, kertoo Etelä-Suomen Sanomat.

ESS:n mukaan kuvat on poistettu Facebookista yön aikana.

Hämeen Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Janne Liukkonen pitää Moisasen julkaisua henkilökohtaisena mielipiteenä, mutta sanoo, että syrjintä ei kuulu Hämeen perussuomalaisten arvoihin.

– Sanoudumme irti kaikesta syrjinnästä ja rasismista, sanoo Liukkonen.

Liukkonen on ollut yhteydessä Moisaseen ja pyytänyt tätä poistamaan Facebook-seinältään rasistiset kuvat.

Perussuomalaisten Nuorten Hämeen piiri antaa Ville Moisaselle suullisen huomautuksen.