Kansainvälisessä informaatioteknologian verkottumistapahtumassa, Global Forumissa maanantaina vieraillut pääministeri Juha Sipilä uskoo digitalisaation etenevän Suomessa huolimatta valtion ajankohtaisista rahoitusvaikeuksista.
Innovaatiorahoituskeskus Tekesin leikkaukset hallitusohjelmassa ovat lähes 140 miljoonaa euroa, mikä huolestuttaa muun muassa yliopistoja. Oulun yliopiston Tekes-rahoitus uhkaa siksi pienentyä lähes 20 miljoonalla eurolla.
Juha Sipilä kehottaa priorisoimaan hankkeita entisestään. Lisäksi hän luottaa hallitusohjelman digitalisaation ja kokeilukulttuurin edistämiseen tarkoitettuihin kärkihankkeisiin.
– Esimerkiksi 5G:hen rahaa on löytynyt. Meidän täytyy nyt tarkemmin kohdentaa vähenevää rahoitusta.
– Kärkihankkeille ja digitalisointiin on nyt järjestetty sadan miljoonan euron rahoitus, Juha Sipilä muistuttaa.
Vetoapua EU:sta
Juha Sipilä uskoo, että Suomen ICT-ala hyötyy jatkossa EU:n Kataisen-Junckerin kehittämisrahastosta, josta Sipilä uskoo löytyvän rahoitusta esimerkiksi vientiä vauhdittaville suomalaisille pilottijärjestelmille.
– Ongelma ei meillä varsinaisesti ole ollut tutkimuksessa ja innovaatiotoiminnassa vaan siinä, miten niistä saadaan suomalaisia työpaikkoja, Sipilä arvioi.
– Tähän pullonkaulaan ollaan saamassa apua erilaisista rahoitusinstrumenteistä, esimerkiksi EU:sta.
Pääministerin mielestä Oulun alueella, kuten muuallakin Suomessa kannattaisi nyt tarttua 5G:n lisäksi myös älykkäisiin sähköverkkoihin, digitaalisiin hallinnon järjestelmiin sekä paperittoman toimiston ja päätöksenteon ohjelmistoihin.
– Meidän pitää nyt rakentaa yhteinen alusta, että pääsemme järkevästi tekemään digitalisointia myös terveydenhuollon ja sosiaalitoimen osa-alueilla, Juha Sipilä painottaa.
Kaikki alueet kuidun päähän
Vuonna 2008 käynnistyneen Laajakaista kaikille -hankeen piti kattaa 99 prosenttia suomalaisista nopealla 100Mbit/s kuituyhteydellä, mutta tänä vuonna päättyvä hanke on saavuttanut tavoitteesta vasta puolet.
Sipilän mukaan liikenneministeriö esittelee suunnitelmat hankken jatkolle piakkoin.
– Tavoite pysyy. Kaikki alueet tulevat kuidun päähän, siihen haetaan nyt uutta vauhtia viestintäministerin toimesta.
Sipilän mukaan laajakaistahankkeen jatko tullaan julkistamaan piakkoin. Suunnitelmissa hyödynnetään erilaisia rahoitusmalleja, myös osuuskuntia, joista pohjoisessa on saatu hyviä kokemuksia.
– On tärkeää, että kuituverkko saadaan rakennettua. Jos ei se tule kaupallisten toimijoiden taholta, sitten siihen tulee julkinen valta mukaan, Sipilä vakuuttaa.