Mistä on kyse?

Perussuomalaisten kansanedustajaan Ari Jaloseen käytiin käsiksi Porissa viikonloppuna.

Jalonen kertoo, että puolueeseen pettynyt henkilö oli ottanut häneen kontaktia Porin kävelykadulla ja tuuppinut häntä. Jalosen mukaan koskemattomuuden raja ylittyi tilanteessa.

– Entisenä rauhanturvaajana en kokenut tilannetta kovinkaan uhkaavana, Jalonen kommentoi välikohtausta.

Entuudestaan tuttu henkilö

Perussuomalaiset olivat viikonloppuna kampanjoimassa Porin päivän juhlallisuuksissa kaupungin kävelykadulla. Teltalle saapunut ja Jaloseen käsiksi käynyt henkilö hänelle entuudestaan tuttu.

– Hän on ennenkin käyttäytynyt asiattomasti, Jalonen sanoo.

Jalosen mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta kansanedustaja-aikana, kun häneen on käyty käsiksi. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.