Suomen viranomaiset ovat rekisteröineet tänään jo yli 520 turvapaikanhakijaa. Illan aikana rekisteröidään vielä joitakin kymmeniä hakijoita lisää.

Ylen A-studion lähetyksessä vierailleen Maahanmuuttoviraston tulosaluejohtajan Juha Similän mukaan tänä vuonna Suomeen on saapunut yhteensä jo yli 15 000 turvapaikanhakijaa.

– Kun katsoo viime päivien hakijamääriä, niin ollaan yli kuudensadan päivävauhdissa, Similä sanoi.

Similän mukaan nykyisellä tahdilla turvapaikanhakijoita saapuu maahan tänä vuonna yhteensä 30 000–50 000. Hänen mukaansa yhdestä vastaanottokeskuksessa asuvasta turvapaikanhakijasta koituu vuodessa noin 15 000 euron kustannukset.

– Siihen lasketaan vastaanottokeskuksen henkilökunnan palkkaus, vastaanottokeskuksen ylläpitokulut ja turvapaikanhakijoille maksettava vastaanottoraha.

Kotouttaminen ratkaisevassa osassa

Pitkään Suomessa asunut irakilainen Berhan Ahmadi arvioi lähetyksessä, että mitä enemmän resursseja laitetaan kotouttamisprosessin alkuun, niin sitä parempi voimavara tulijat ovat Suomelle.

– Me rakennetaan heistä mahdollisia työntekijöitä. He ovat nuoria, he ovat miehiä ja he pystyvät tätä yhteiskuntaa viemään eteenpäin yhtälailla kuin kantasuomalaiset, Ahmadi sanoi.

Keskustelussa mukana ollut perussuomalaisten kansanedustaja Sampo Terho muistutti, että hallitus on panostamassa kotouttamiseen.

– Tähän tullaan kiinnittämään lisää huomiota ja käsittääkseni myös uusia resursseja, Terho sanoi.

Terhon mukaan pakolaistilanne on vaikea kaikille, mutta asia tullaan ratkaisemaan poliittista tietä.

– Me tulemme löytämään tähän ratkaisun niin Euroopan tasolla kuin Suomen tasolla.