Junaliikenteen lakkauttaminen on herättänyt suuttumusta varsinkin Itä-Suomessa, rantaradalla Helsingistä Karjaalle ja Keski-Suomessa. Leikkaukset osuvat eniten sinne. Junaliikenne lakkaa VR:n kannattamattomiksi laskemilla osuuksilla, koska valtio leikkaa joukkoliikennetukeaan 15 miljoonalla eurolla.

Keskustan eduskuntaryhmän keskisen Suomen kansanedustajat, Mikko Savola, Arto Pirttilahti ja Anne Kalmari vaativat nyt vastausta siihen, miten hallitus aikoo turvata alueellisesti tärkeän poikittaisliikenteen. Poikittainen henklöliikenne aiotaan lopettaa Etelä-Pohjanmaalla, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa.

Vaikka lakkautushankkeen takana on puolueen oma ministeri, Anne Berner, maakuntien kansanedustajilla ei ollut aavistustakaan asiasta.

– Lopetusuutinen tuli täytenä yllätyksenä, ähtäriläiskansanedustaja Mikko Savola (kesk.) sanoo.

Kansanedustajat yrittävät yhä vaikuttaa ministeriinsä

Mikko Savola olisi toivonut, että ministeri Berner olisi keskustellut etukäteen kuntien ja maakuntien kanssa alueelle merkittävästä heikennyksestä.

Berner tapaa maakuntien päättäjät vasta jälkijättöisesti ensi perjantaina.

Kirjallisen kysymyksen lisäksi kansanedustajat yrittävät vaikuttaa liikenneministeriin vielä oman puolueen sisällä.

Bernerin lupaukset junayhteyksien korvaamisesta kannattavilla linja-autoyhteyksillä eivät ole vakuuttaneet.

Kansanedustajat ovat huolissaan junavuorojen alasajon vaikutuksesta työmatka-, opiskelija- ja matkailuliikenteeseen. Henkilöliikenteen alasajon arvellaan nostavan myös rataosuuksien tavaraliikenteen maksuja.