Kokouksen aiheina olivat myös Euroopan yhtenäisyys, eurooppalaiset arvot ja koulutusmahdollisuuksien takaaminen kaikille nuorille. Presidentti Sauli Niinistö kertoi asettavansa paljon toiveita Brysselin keskiviikkoisen huippukokouksen ohella myös lähestyvälle YK:n yleiskokoukselle.

Niinistön mielestä tärkeintä on se, miten onnistutaan puuttumaan nykyisen pakolaisvirran pääsyyhyn eli Syyrian tilanteeseen.

– Merkittävintä on, miten hyvässä yhteistyössä USA ja Venäjä voivat toimia tässä tilanteessa, presidentti totesi. Venäjän presidentin Vladimir Putinin puhetta odotetaan nyt erityisen suurella mielenkiinnolla.

YK:n kokouksen jälkeen nähdään, onko tilanteessa mahdollista saada aikaan edistymistä tai sitten eriytymistä, mikä sekin on presidentin mukaan mahdollista.

Presidentti kertoi lyhyessä puheenvuorossaan kansainväliselle lehdistölle Suomen hyvistä tuloksista PISA-vertailussa, mutta totesi että maahanmuuttajataustaisten lasten oppimistulosten saamisessa samalle tasolle riittää vielä haastetta.

Solidaarisuus on helppoa sanoissa

Yhdentoista Europpan maan presidentit korostivat yhtenäisyyden tärkeyttä pakolaistilanteen ratkaisemisessa. Eurooppalaisiin arvoihin kuuluvat solidaarisuus ja oikeusvaltioperiaate, joista molemmista on pidettävä kiinni nyt kaksin käsin.

– Tässä ovat nyt koolla presidentit, joiden on helppo puhua solidaarisuudesta, koska heidän ei tarvitse vastata asian toimeenpanosta poliittisesti, sanoi Saksan presidentti Joachim Gauck.

Saksan presidentti viittasi siihen, että kokoukseen osallistuvat presidentit ovat enimmäkseen edustuksellisia valtioidensa keulakuvia. Todellista poliittista valtaa on ryhmän jäsenistä todennäköisesti vain Suomen presidentillä.

Monet presidentit puhuivat ihmisten turvattomuudesta nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Suuret pakolaismäärä synnyttävät helposti pelkoa.

Maltan presidentin Marie-Louise Coleiro Precan mukaan presidenttien tehtävänä on rauhoittaa ihmisiä ja luoda uskoa tulevaisuuteen. Hän uskoo itse, että Euroopan tulevaisuus on entistä monikulttuurisempi.

Viron presidentti Hendrik Ilves kertoi, että Viro osallistuu tilanteen hallintaan ennen kaikkea EU:n rajavalvontaviraston ja -joukkojen kautta. Viro on valmis ottamaan mahdollisuuksiensan mukaan myös lisää pakolaisia.

Latvian presidentti Raimondos Vejonis painotti europpalaisten arvojen ja yhtenäisyyden tärkeyttä. Bulgarian presidentti Rosen Plevneliev kertoi, että Bulgaria on ottanut vastaan enemmän pakolaisia kuin Englanti. Bulgarian presidentti toimii myös ensi vuonna pidettävän presidenttitapaamisen isäntänä.

Muslimit eivät ole syy ristiriidoille

Presidentti Niinistön mukaan se tosiasia, että Eurooppaan tulevista turvapaikanhakijoista valtaosa on muslimeja, ei ole automaattinen syy ristiriidoille.

– Minusta jokaisen pitää ymmärtää nimenomaan uskonasioissa toisen vakaumus. Näin on maailmassa pitkälle selvitty. Meillä on Suomessa vanha tataariyhdyskunta, meillä on juutalaisia ja kristillisen kirkon sisällä sekä ortodokseja ja luterilaisia, eikä pahempaa ristiriitaa ole ollut, sanoi presidentti Niinistö.

Hänen mukaansa tällä hetkellä on puututtava ennen kaikkea pakolaistilanteen hallintaan.

– Kuten on nähty, niin asiasta on olemassa kovin erilaisia mielipiteitä. Tosiasia on, että kyllä tämä on vähän hallitsematonta ollut. Tässä voi olla tietenkin myös hieman jälkiviisautta, koska kyllähän olemme nähneet Välimerellä jo vuosia runsasta liikettä. Nyt kun etenkin Italian ja Kreikan kohdalla sietokyky on ylittynyt, niin pato on murtunut ja tullaan Eurooppaan.

Suomeeen voitaisiin ottaa presidentin mielestä lisää pakolaisia. Edellytys on, että heidän tulonsa tapahtuu hallitusti.

Vaikka suuret poliitiset päätökset tehdään nykyään EU:ssa pääministerien kesken, niin presidentti Niinistö pitää silti tärkeänä myös edustuksellisten päämiesten tapaamisia.

– Tämä on erinomainen tilaisuus kuulostella EU:n jäsenmaissa vallitsevia tuntemuksia, jotka poikkeavat aina vähän toisistaan.

Seuraava eurooppalaisten presidenttien tapaaminen pidetään ensi vuonna Bulgarissa.

Päivitys 22.9.2015 klo 21.23. Muutettu kappaleen sisältöä, jossa Presidentti Niinistö kertoo maahanmuuttajalasten koulutuksen järjestämisestä saaduista kokemuksista. Aiempi epätarkka tieto perustui simultaanitulkkauksessa olleeseen virheeseen.

Pertti Rönkkö

Erfurt, Saksa