Kansanedustaja Reijo Hongisto (ps.) on erittäin huolestunut turvapaikanhakijoiden hallitsemattomasta maahantulosta.
– Väkeä virtaa Suomeen ohi virallisten tulopisteiden. Ei ole kenenkään etujen mukaista, että meillä on väkeä, jotka eivät ole missään verkostossa eivätkä minkään viranomaisen tiedostossa, Hongisto sanoo.
Ratkaisuksi kensanedustaja tarjoaa hädänalaisten vastaanottamista pakolaisleireiltä, jolloin tulijoiden henkilöllisyys ja tausta on jo selvitetty.
– Mutta leireiltä ottamisen vastapainona täytyy todeta, että me emme kestä sitä, että väkeä tulee hallitsemattomasti yli rajojen ja sitten vielä ottaisimme leireiltä.
– Minä näyttäisin peukaloa sille leriltä ottamisen mahdollisuudelle – ja nimenomaan rajat kiinni tälle hallitsemattomalle tulijamäärälle. Se oliisi yhteiskunnan etujen kannalta paljon parempi vaihtoehto, Hongisto puntaroi.
Sunnuntailisien leikkaus kirpaisee
Reijo Hongisto myöntää, että hän on joutunut viime aikoina olemaan eri mieltä myös hallituksen säästöpolitiikan kanssa. Erityisesti kirpaisee vuorotyöläisten sunnuntailisien leikkaus.
– Minun mielestäni se kohdistuu liian pieneen porukkaan. Silloin kun halutaan saavuttaa taloudellisia vaikutuksia, se pitäisi jo oikeudenmukaisuudenkin nimissä kohdistaa laajemmalle.
Hongiston mielestä joukkoa laajentamalla leikkauksetkin voisivat olla pienempiä. Silti niillä olisi laajempi vaikutus valtion verokertymään.
– Sunnuntailisiä leikkaamalla ei tätä taloutta kyllä korjata. Tämä on henkilökohtainen mielipiteeni, Hongisto sanoo.