Keskustalainen kansanedustaja Mikko Alatalo esittää Suomeen saapuneille nuorille miehille metsänhoitotöitä. Alatalon mukaan turvapaikanhakijat sopeutuisivat metsänhoitotöiden kautta suomalaiseen yhteiskuntaan. Esimerkiksi sähkölinjojen ja tienlaitojen raivaaminen sopisivat tehtäviksi töiksi.

– Näitä töitä voidaan tehdä manuaalisesti ja niihin on suhteellisen helppo pikakouluttaa maahantulijoita, Alatalo sanoo tiedotteessaan.

Tällä hetkellä turvapaikanhakijoiden työllistäminen on Alatalon mukaan liian monimutkaista ja aikaa vievää. Alatalo vaatii kirjallisessa kysymyksessään korjaamaan lainsäädäntöä.

Alatalo ei kuitenkaan ehdota, että turvapaikanhakijat jäisivät metsätöihin. Tavoitteena olisi saada väki lopulta koulutustaan vastaaviin töihin.