Suomen linja turvapaikanhakijoiden kasvavan määrän hoitamisessa muuttuu, kertoo sisäministeriö tiedotteessaan.

Jatkossa Torniosta rajan yli tulevia ihmisiä tarkistetaan poliisijohtoisesti ulkomaalaislain keinoin raja-alueella. Mikäli tulija pyytää turvapaikkaa, hänet ohjataan lauantain ja tiistain välisenä aikana hätämajoitustiloihin Tornioon. Tiistaista eteenpäin turvapaikanhakijat ohjataan rajalta järjestelykeskukseen. He eivät enää voi jatkaa Torniosta muualle Suomeen ennen rekisteröitymistä turvapaikanhakijaksi.

– Jos he eivät rekisteröidy turvapaikanhakijaksi ennen matkansa jatkamista muualle Suomeen, he ovat laittomia maahantulijoita, sanoo sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg.

Uutta käytäntöä on jo ryhdytty soveltamaan Torniossa. Se otetaan käyttöön myös muilla raja-asemilla, mutta vasta tiistaina. Tämän tiedon uutisoi ensimmäisenä STT.

Torstaina valtioneuvosto päätti järjestelykeskuksen perustamisesta ja eilen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta käsitteli asiaa. Sisäministeriön mukaan tilanteen kehittymistä on seurattu tarkasti ja valmiutta Pohjois-Suomessa on tehostettu.

Perjantaille Tornioon odotettu turvapaikanhakijoiden ruuhka jäi ennakoitua pienemmäksi. Maahan saapui odotetun lähes tuhannen hakijan sijaan vajaat 500 turvapaikanhakijaa.

Hallitus esitteli aikomuksensa tehostaa valvontaa pohjoisilla raja-alueilla jo aiemmin tämän viikon mittaan. Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi tiukennuksista maanantaina EU:n sisäministerikokouksen yhteydessä. Viimeksi eilen perjantaina pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja sisäministeri Orpo esittelivät suunnitelmia tiedotustilaisuudessaan Helsingissä.