Parhaillaan Tampereella vieraileva SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne pitää hallituksen esittämiä pakkolakeja perustuslain ja kansainvälisten sopimusten vastaisina.

Rinteen mukaan hallituksen esitykset sotivat ammatillista järjestäytymisvapautta ja siihen olennaisesti liittyvää vapaata sopimustoimintaa vastaan.

– Mielestäni hallitus on rikkomassa omilla esityksillään ILO:n yleissopimuksia Euroopan ihmisoikeussopimusta ja Euroopan sosiaalista peruskirjaa sekä perustuslain 13 pykälää vastaan, Rinne luettelee.

Rinne pitää todennäköisenä, että esitykset tyssäävät perustuslakivaliokuntaan.

– On olemassa iso riski, ettei hallitus pysty viemään näitä esityksiä läpi, jos se lähtee viemään niitä pakolla eteenpäin pakolla eduskunnassa, hän arvioi.

Rinne toivoo, että palkansaajien ja hallituksen välinen kiista ratkeaa rauhassa neuvottelemalla.

– Toivon, että nyt löydetään rauhassa oikeat ratkaisut, joilla tilannetta voidaan korjata. Tämä pakkogiljotiini pitää poistaa sieltä kokonaan.

– Nyt on tärkeää, että hallitus pyytää työmarkkinaosapuolet pöytään ja lähtee puhtaalta pöydältä neuvottelemaan toimenpiteistä, joilla kilpailukykyä, tuottavuutta ja vientisektoria saadaan vetämään, Rinne toteaa.