Mielenilmaus tuulisessa ja sateisessa säässä jäi odotuksia vaisummaksi. Näkyvimmin tapahtumaan osallistuivat hoitoalan työntekijät. Hallitus suunnittelee leikkauksia ylityökorvauksiin ja sunnuntailisiin sekä sairausajan palkkaan.

Hallituksen suunnitelmia Lordin aukion mielenilmauksessa puolusti tapahtumassa puhunut keskustan kansanedustaja Eeva-Maria Maijala. Hän toivoo työmarkkinajärjestöjen vielä tekevän omat säästöesityksensä.

- Kukaan ei tunnu kiistävän sitä, etteikö säästöjä pitäisi saada aikaiseksi. Me olemme tehneet esitykset niistä asioista, joihin hallitus voi ylipäätään puuttua. Totta vie toivon, että saisimme yhdessä tuloksia aikaan ja voisimme tehdä päätöksiä, jotka eivät olisi näin pahoja. Eivät nämä kivoja asioita ole.