Eläkeläinen Anna-Maria Teinilä asuu Kouvolan Kuusankoskella vanhassa omakotitalossa yhdessä miehensä ja Jeppe-koiran kanssa. Aikuiset lapset elävät omillaan ja ovat muuttaneet pois kotoa.
Teinilä pääsi eläkkeelle opettajan työstä viitisen vuotta sitten 60-vuotiaana. Hän opetti työkseen Kuusankoskella 39 vuotta.
Käteen hänelle jää eläkkeestään noin 1800 euroa kuukaudessa.
– Alkuvuosina piti opetella säästämään. Nyt siitä vähän jää säästöön, että kun uusi eläke tulee, niin on pikkusen jäljellä entistä, sanoo Teinilä.
Teinilän eläketulo on verraten hyvä, sillä keskieläke on runsaat 1500 euroa kuukaudessa.
– Toimeen tullaan, kun ei enää tarvitse oikein hankkia mitään. Pikemminkin voisi jo luopua tavarasta.
Rahat menevät ruokaan ja terveydenhoitoon
Omakotitalo hankittiin vuonna 1988 ja asunto on maksettu kymmenisen vuotta sitten. Hallituksen esimerkiksi asumistukeen kohdistamat leikkaukset eivät tunnu kouvolalaiseläkeläisen arjessa.
Hallituksen toimet muun muassa sähköveron ja kiinteistöveron nostamiseksi sekä erilaisten palvelumaksujen nousupaineet aiheuttavat silti huolta.
– Onhan siellä leikkauslistaa, eikä voi sanoa, että olisin tyytyväinen.
Valtaosa Teinilän rahoista menee tällä hetkellä ruokaan, terveysmaksuihin ja lääkkeisiin.
Mielummin neuvotteluita kuin mielenilmaisuja
Teinilä kuunteli pääministeri Juha Sipilän (kesk.) keskiviikkoista puhetta suomalaisille radiosta.
– Ihmettelin sitä kohua, joka oli jo ennen kuin puhe oli pidetty. Ensin huudetaan Urho Kekkosta apuun. Sitten kun tulee kekkosmainen puhe, niin sitten sitä mollattiin jo etukäteen.
Teinilän mielestä nyt tarvitaan "yhteen hiileen" puhaltamista ja etujärjestöjen olisi istuttava takaisin neuvottelupöytään.
Palkansaajien perjantainen mielenilmaus saa hänet mietteliääksi.
– Vaikka en ole työelämässä enää, niin kummastelen sitä, että onko 20 minuutin työajan pidennys niin tiukka juttu SAK:lle, että siitä aletaan mielenilmaisuja tekemään.
Eläkkeeseen saa koskea vasta pakon edessä
Teinilä vaikuttaa myös hieman helpottuneelta, ettei ole enää nykyisessä työelämässä mukana.
Eläkeläisten ja omankin arkensa hän uskoo Sipilän hallituskauden aikana muuttuvan nykyistä huonompaan suuntaan.
– Kun kuuntelin tietoja valtion velkaantumistahdista, niin se oli järkyttävää. Jonkinlainen stoppi tälle pitäisi tehdä. En nyt tarkoita hallituskriisiä.
Teinilä toivoo kuitenkin , että hallitus ei leikkaa eläkkeitä. Nykytasokin riittäisi hänelle.
Silti pakon edessä leikkausta voisi harkita, jos muutkin olisivat talkoissa mukana.
– Voisinhan minä sen osuuden, minkä muut tekevät 20 minuuttia pidempänä työpäivänä, päättää Teinilä.
Yle Uutiset seuraa kuluvan hallituskauden ajan erilaisten suomalaisten perheiden arkea eri puolilla maata.