Porin kaupunkiin on Yle Satakunnan tietojen mukaan tulossa erittäin merkittävä organisaatiouudistus. Jatkossa Porissa on suunnitelmien mukaan vain yksi kaupunginjohtaja. Myös lautakuntien ja hallintokuntien määrä pienenee nykyisestä voimakkaasti.
Vasemmistoliitto on harmistunut, että tieto valmisteilla olevasta organisaatiouudistuksesta on vuotanut julkisuuteen tässä vaiheessa. Julkisuuteen toimittamassaan kannanotossa valtuustoryhmän puheenjohtajan Tapio Furuholm sanoo, että Vasemmistoliitto harkitsee nyt sitoutumistaan uudistukseen uudesta lähtökohdasta.
Kysymys on hänen mukaansa vakavasta luottamuspulasta asiassa, jonka julkistamisesta oli sovittu uudistusta valmistelevassa toimikunnassa. Furuholmin mukaan toimikunta on työskennellyt harvinaisen sopuisassa hengessä.
Furuholmin mukaan Vasemmistoliiton lähtökohtana on ollut se, että vaikeasti hyväksyttäviin asioihin voidaan sitoutua, kunhan kaupungin hallintoa ryhdytään keventämään.
– Kukaan ei ole "vuotanut" julkisuuteen sitä, että kaupungintalolle ja sen liepeille on rakennettu poikkeuksellinen raskas, kallispalkkaisten ihmisten esikunta. Olemme osaltamme hyväksyneet sen purkamisen aloittamisen hyväksymällä soraäänittä palvelutoimen apulaiskaupunginjohtajan viran lakkauttamisen, Furuholm toteaa.