Lapissa ollaan helisemässä turvapaikanhakijoiden suuren määrän kanssa. Poliisi on niin tiukoilla, että esimerkiksi rikostutkinnasta on tingittävä.
Vasemmistoliiton Markus Mustajärven mielestä Lappiin tarvitaan lisäresurssia. Mustajärven mukaan esimerkiksi poliisin resurssipula johtuu osin päätöksistä, jotka on tehty ennen turvapaikanhakijoiden määrän suurta kasvua.
– Ennen näitä ongelmia suomalaisten yleisestä turvallisuudesta on tingitty erityisesti Lapissa. Eli ongelma on syntynyt osin jo aiemmin. Meillä pitää olla turvallisuuspalveluihin riittävä resurssointi kaikissa tilanteissa, Mustajärvi sanoo.
Lohi: Tulijat jaettava maassa tasaisemmin
Keskustan Markus Lohi arvelee, että suureen resurssin lisäykseen ei ole mahdollisuuksia. Lohen ratkaisu olisi jakaa hakijoiden määrää nykyistä tasaisemmin
– Nyt pääosa hakijoista tulee Tornion kautta ja paine tulee Lappiin. Nyt Kemi, Rovaniemi ja Tornio kantavat turvapaikanhakijoista erityisen suurta taakkaa suhteessa väestöön. Olisi tärkeää, että saisimme ohjattua hakijoita tasaisemmin Etelä-Suomeen.
– Se vain on niin, että nyt me olemme Lapissa erittäin kuormitettuja, Lohi sanoo.
Demareiden Johanna Ojala-Niemelä on Lohen kanssa samoilla linjoilla.
– Voin yhtyä edelliseen. Meillä on Lapissa tällä hetkellä eniten turvapaikanhakijoita suhteutettuna väestöön.
Kehitysavusta leikkaaminen jakaa mielipiteitä
Ojala-Niemelä kuitenkin kritisoi hallituksen päätöstä leikata kehitysavusta.
– Kun nimenomaan pitäisi vakauttaa oloja lähtömaassa. Kansainvaellukseen pitäisi keksiä ratkaisuja, ettei tarvitsisi tulla tänne, hän sanoo.
Lohi puolustaa hallituksen päätöstä.
– Meidän kehitysyhteistyörahamme eivät kohdistu pääosin Irakiin tai Syyriaan. Tämä ei ole lääke. Me joudumme nyt nipistämään vähän kaikesta, Lohi perustelee.
Osa lappilaisista kansanedustajista oli maanantaina maakuntamatkalla Torniossa.