Yle Keski-Suomen Nettistudiossa hallituspuolue Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen ja opposition Vihreiden Touko Aalto toteuttavat jaottelua. Hakkarainen puolustaa hallituksen linjauksia, Aalto pitää niitä kehnoina.
– Meillä on sellainen tilanne, että 70 prosenttia vientiyrityksistä pohtii lähtemistä pois maasta. Totta kai meidän täytyy saada asiat siihen kuntoon, että tänne kannattaa investoida ja täällä kannattaa tehdä työtä. Nyt on otettu vasta ensimmäinen askel, ja jos saadaan pienikin askel siihen, että meillä teollisuus säilyy ja hyvinvointivaltio voidaan säilyttää, niin otetaan se askel. Varmasti viisaammatkin miehet kuin minä ovat olleet miettimässä, että onko näistä säästöistä hyötyä vai ei, sanoo Hakkarainen.
– Meillä on kaksi ongelmaa: pääministeri Juha Sipilä ja valtiovarainministeri Alexander Stubb. He eivät ole sisäistäneet, että valtion talous toimii tyystin eri tavalla kuin kotitalouden talous, johon Stubb viittaa, ja tyystin eri tavalla kuin yrityksen talous, johon taas Sipilä pyrkii Suomea ohjaamaan. Jos sinä tai minä vähennämme menojamme, se ei vaikuta meidän tuloihimme, mutta kun valtio leikkaa julkista kysyntää, se leikkaa samalla omia tulojaan, palkansaajien ostovoimaa, ja kotimaista kysyntää, sanoo puolestaan Aalto.