Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini vetoaa tiedotteessa Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n jäseniin, jotta ne käyttäisivät vaikutusvaltaansa ja niiden edusmiehet menisivät neuvottelupöytään.

Tuo päätös tehdään Soinin mukaan järjestöissä, ei hallituksessa.

Tiedotteessa todetaan, että hallitus on hakenut sopua kahteen kertaan ja Akava ja STTK ovat olleet valmiita neuvotteluihin. SAK ei ollut valmis lähtemään neuvottelupöytään, ja EK töröttää passiivisena sivussa, Soini katsoo tiedotteen mukaan.

Hallitus ei ole tuhoamassa sopimusyhteiskuntaa, tiedotteessa todetaan.

– Minä en kaipaa syyllistä vaan työtä ja talouskasvua. Tämän pitää olla kaikkien tavoite, Soini sanoo ja jatkaa:

– Emme kestä nykyistä konkurssimäärää, työttömyyden kasvua ja irtisanomisia. Luottamus on palautettava. Nykyiset työpaikat on säilytettävä ja luotava edellytykset uusien syntymiselle.

Soinin mukaan hallitus on valmis hyväksymään sellaisen ratkaisun, jolla Suomen "kustannuskilpailukyky saadaan raiteilleen".

Palkansaajajärjestöt ovat ilmoittaneet järjestävänsä mielenosoituksen Helsingissä Rautatientorilla ensi perjantaina. SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly on kertonut, että mielenilmaus on muistutus hallitukselle siitä, että se on toimissaan väärällä tiellä.