Palkansaajapuolen puheet palkankorotuksista seuraavissa työehtosopimusneuvotteluissa eivät saa Elinkeinoelämän keskusliitto EK:ta hurraamaan. EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mukaan palkkaratkaisujen nollalinjasta luopuminen kumoaisi nyt ilmoitettujen toimien vaikutuksen.

– Jos tässä on tarkoituksen, niin kuin on, ottaa kilpailijamaita kiinni ja kääntää työllisyys, niin tietenkään sitä ei palvele se, että tehdään yhtäältä toimia, joilla kilpailukyky paranee, ja sitten seuraavassa vaiheessa ne mitätöidään, Häkämies sanoo.

Hän muistuttaa, että Suomen talouskehitys on ollut EU-maihin verrattuna heikkoa.

– Koko kuva on tällä hetkellä niin vaikea. Pitää muistaa, että Suomi on EU-maiden hännänhuippu. Me olemme mutasarjassa taloudessa ja työllisyydessä.

"Lakkoilemalla Suomi ei taantumasta irti pääse"

Hallituksen ilmoittamien työehtojen heikennysten vuoksi on järjestetty ulosmarsseja, ja AKT ja Paperiliitto ovat ilmoittaneet työnseisauksesta ensi viikon perjantaina, jolloin palkansaajakeskusjärjestöt SAK, STTK ja Akava järjestävät suurmielenosoituksen. Lakkoilu heikentää Häkämiehen mukaan Suomen tilannetta entisestään.

– Kyllä se niin on, että lakot ei koskaan tee hyvää, eikä lakkoilemalla Suomi tästä taantumasta irti pääse, Häkämies pohtii.

Helppoa ulospääsyä tilanteesta on hänen mukaansa kuitenkin vaikea nähdä.

– Hallitus on tehnyt omat päätöksensä johtuen tästä tilanteesta ja ilmoittanut etenevänsä sillä raiteella. Helppoa ratkaisua tähän tilanteeseen ei nyt ole näkyvissä.