Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto (AKT) aikoo pysäyttää liikenteen ja työt satamissa ensi perjantaina mielenosoituksen ajaksi.
– Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Suomi seisoo, kun AKT:n jäsenet eivät työskentele linja-auto- ja kuorma-autoyrityksissä, satamissa ja lentokentällä. Tulemme osoittamaan mieltä tasavallan hallituksen pakkokeinoja vastaa, kertoi AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen SAK:n tiedotustilaisuudessa.
Yle Uutisten tietojen mukaan muut SAK:n jäsenliitot lähtevät mukaan AKT:n toimiin tilanteen niin salliessa.
Piirainen myös kyseenalaisti pääministeri Juha Sipilän (kesk.) luotettavuuden.
– Hän on muun muassa tässä huoneessa vakuuttanut, ettei hallitus tule romuttamaan työehtosopimusten yleissitovuutta ja sopimusjärjestelmää. Nyt kysynkin, voiko pääministeri Sipilän sanaan luottaa? Olemme kertoneet, miten käy, jos nämä pakkolait menevät läpi.
– Olemme hyvin lähellä sitä, että Sipilä on puhunut muunneltua totuutta. Luotettavuus on aika ohuen langan päässä, jos pääministeri sanoo toista ja tekee toista, painotti Piirainen.
SAK, STTK ja Akava järjestävät suurmielenosoituksen Helsingin Rautatientorilla 18. syyskuuta kello 11.