Juha Sipilän (kesk.) johtaman hallituksen ja palkansaajaliikkeen kyräily yhteiskuntasopimuksen ympärillä on ollut hämmentävää seurattavaa.
Ensin tuore pääministeri yritti toukokuussa runnoa sopimuksen kasaan suunnilleen samassa ajassa kuin ay-jyrät ovat tottuneet vasta kastamaan sokerinpalan työnantajan neuvottelujen aluksi tarjoamaan laihaan kahviin.
Seuraavaksi näytti siltä, että jonkinlainen työmarkkinarealismi hiipii hallituksen kammareihin, kun Sipilä taipui huomaamaan, että työehtosopimukset ovat valtaosaltaan voimassa vuoden 2016 lopulle, eikä niiden avaamisessa kesken kauden ole pahemmin järkeä. Kolmen sadan sopimuksen avaaminen juuri, kun työllisyys- ja kasvusopimusta pyrittiin jatkamaan, olisikin ollut hölmöläisten hommaa.
Sen jälkeen menikin syheröiseksi. Sivulta päin katsottuna on näyttänyt siltä kuin maan hallitus ja ammattiyhdistyspamput puhuisivat toisilleen vierasta kieltä. Tai pelaisivat eri peliä, kuten perin harvinaisesti keskustalainen ay-pomo Maija Pihlajamäki Suomen Kuvalehdessä luonnehti. Hänen mukaansa Sipilän joukot valmistautuivat lyömään pesät tyhjäksi ja kunnarin, kun toiset vasta lämmittelivät – jalkapallomatsia varten.
Ja nyt sitten ollaan tässä. Osa ay-liikkeestä vonkaa Sipilää kutsumaan vielä kolmannen kerran yhteiskuntasopimuspöydän koolle, Sipilälle kelpaa enää lähetystö, joka polvistuu lakki kourassa viiden prosentin kustannussäästöjen kanssa valtioneuvoston linnan portaille.
Ja toinen puoli porukasta virittelee luokkasotaa.
Se hyvä puoli sairaus-, ylityö- ja sunnuntaikorvausten peukaloinnissa tietysti on, että tylsät työmarkkina-asiat alkoivat yhtäkkiä kiinnostaa vähän jokaista. Ei sellaista kulmakuppilaa, jonka nurkkapöydässä ei olisi parin viime päivän aikana väännetty rätinkejä hallituksen touhujen vaikutuksesta omaan tilinauhaan.
Sipilä sanoi tiistaina uskovansa, että kansalaiset hyväksyvät hallituksen leikkaukset. Voi olla, mutta se ei ehkä vielä riitä mihinkään, kun arvovallastaan kamppaileva ammattiyhdistysliike kokoaa rivinsä. Kun Akava ja STTK viestittivät heti toivovansa pikaista paluuta neuvottelupöytään, löi SAK pikemminkin luukut kiinni.
SAK:n hallitus on koolla Hakaniemeä hivelevän intiaanikesän aamussa perjantaina. On vaikea kuvitella, että keskusjärjestön hallituksessa valtaa käyttävät liittopamput sivuuttaisivat hallituksen aikeet kahlita työehtosopimuksia lain voimin olankohautuksella. Kaunis perjantaipäivä voi hyvinkin houkutella virittelemään niin sanottuja toimintapäiviä.
Työnantaja on vuositolkulla vaatinut paikallisen sopimisen lisäämistä. Paikallista sopimista kai sekin sitten on, jos toimitusjohtaja saa sopia jokaisen työntekijän vuosilomista erikseen. Siihen tuskin lainsäätäjälläkään on mitään sanomista.
Korttipöydässä sen, joka panee kaiken peliin, on paras voittaa tai muuten tulee noutaja. Ihan yhteiskuntarauhan nimissä toivoisi, että ässien lisäksi Sipilän kädestä löytyisi vielä edes kakkospari. Tai edes hihasta.
Muuten tulee toimittajallekin pitkiä syysiltoja.
Jari Korkki
Kirjoittaja on Ylen politiikan toimittaja ja TV1:n Ykkösaamun juontaja