Hallituksen kovat linjaukset työelämän pelisääntöjen muuttamisesta ja työehtosopimusten sisältöön puuttumisesta ovat jo saaneet tyrmäyksen oppositiolta ja ay-liikkeeltä. Keskustan veteraanikansanedustaja Kauko Juhantalo sanoo, että hallituksella on riittävä voima myös viedä esitykset läpi.

– Pienet uudistukset eivät nyt auta, Juhantalo sanoo.

Yle Satakunnan haastattelussa keskustan sisäisissä palavereissa asian pohjalta istunut Juhantalo antaa kuitenkin ay-liikkeelle vielä mahdollisuuden palata neuvottelupöytiin.

– Tämä juna menee joka tapauksessa eteenpäin. Mutta mikään ei estä neuvottelemasta taka-alalla ja pohtia, olisiko viisaampaa palata vanhaan malliin, Juhantalo viittaa kariutuneisiin yhteiskuntasopimusneuvotteluihin.

Satakuntalaisista kansanedustajista Kristiina Salonen (sd.) ja Jari Myllykoski (vas.) ovat arvostelleet hallituksen linjauksia.