Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) mukaan edellisen hallituksen rakennepoliittisen ohjelman toimenpide-ehdotukset eivät perustuneet riittävään tietoon.

Jyrki Kataisen hallitus sopi rakennepoliittisesta ohjelmasta talouden kasvuedellytysten vahvistamiseksi ja kestävyysvajeen umpeen kuromiseksi budjettiriihessä elokuussa 2013. Virasto on tarkastanut ohjelman päätöksenteon tietoperustan ja valmistelun.

VTV huomauttaa, että rakennepoliittisten päätösten on pohjauduttava "mahdollisimman hyvään tietoon" kestävyysvajevaikutuksista, toimenpiteiden muista vaikutuksista ja samoin niihin liittyvistä riskeistä.

– Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman tietoperusta oli näiltä osin vaillinainen, viraston tiedotteessa sanotaan.

VTV katsoo esimerkiksi, että yksittäisten toimenpiteiden yhteyttä kestävyysvajeen pienenemiseen on useassa kohtaa vaikeaa todeta.

Viraston mukaan oli perusteltua käyttää lähtökohtana valtiovarainministeriön kestävyysvajearviota ja ohjelman tavoitteet oli asetettu selkeästi, mutta valmistautuminen uudentyyppiseen päätöksentekokokonaisuuteen jäi riittämättömäksi eikä kunnollista tietoperustaa kyetty muodostamaan.

VTV vaatii, että vastaisuudessa tämänkaltaisissa tilanteissa valmistelu järjestetään huolellisesti.

Eduskunnan yhteydessä toimiva Valtiontalouden tarkastusvirasto muun muassa tarkastaa valtion taloudenhoitoa sekä valvoo finanssipolitiikkaa.