Tärkein hankkeista on mittava sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus.
Eri toimilla lisätään myös palvelujen asiakaslähtöisyyttä ja digitalisaatiota, uudistetaan lapsiperheiden palveluja, vanhusten kotihoitoa ja muiden omaishoitoa sekä edistetään arjen terveitä elämäntapoja.
– Sote-palvelujen toimintamalleja nykyaikaistetaan, digitalisaatiota lisätään ja byrokratiaa vähennetään, lupasi sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.).
Perhepalveluissa painopistettä siirretään ehkäiseviin palveluihin ja perheiden varhaiseen tukeen. Tavoitteena on vähentää lasten huostaanottoja ja laitoshoitoa.
– Hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja on paljon, mutta niitä ei ole onnistuttu levittämään tarpeeksi, totesi perhe- ja peruspalveluministeri Rehula (kesk.).
Lisäksi osatyökykyisten työllistymistä helpotetaan työkykykoordinaattorien toiminnan laajentamisella koko maahan. Samalla osatyökykyisten kannustinloukkuja puretaan ja parannetaan pienten- ja keskisuurten yritysten mahdollisuuksia palkata heitä.
Sote etenee nyt ripeässä tahdissa
Hallitus aikoo saada lain kiisteltystä sote-uudistuksesta eduskunnan käsittelyyn ensi vuoden lokakuussa.
Hankkeesta vastaava ministeri Rehula kertoi, että hallitus päättää eniten erimielisyyttä aiheuttaneista itsehallintoalueiden määrästä ja rahoituksen toteutuksesta lokakuun aikana.
Vuoden loppuun mennessä linjataan sote-alueilla järjestettävien vaalien periaatteeet sekä päätetään ICT:n ja rakennusinvestointien ohjauksesta.
– Valmistelun on edettävä ripeässä aikataulussa. Tällä hetkellä tilanne näyttää hyvältä, vaikka ratkaistavia asioita on vielä paljon, vakuutti Rehula.
Sote-järjestämislaki tulisi voimaan heinäkuussa 2017, ja järjestämisvastuu siirtyisi itsehallintoalueille vuoden 2019 alusta.
Selvitys maahanmuuton kustannuksista ja ulkomaille maksettavista etuuksista
Hallituskaudella toteutetaan myös perustulokokeilu, jonka tarkoituksena on arvioida voidaanko perustulon avulla vähentää köyhyyttä, sosiaalietuuksien byrokratiaa ja kannustaa ihmisiä työntekoon.
Tarkoitus on myös kokeilla palvelusetelin käytössä uutta toimintamallia.
Lisäksi tehdään selvitys asumisperusteisesta sosiaaliturvajärjestelmästä, jossa tarkastellaan maahanmuuton kustannuksia ja ulkomaille maksettavien etuuksien kohdentumista.
Rehulan ja Mäntylän lisäksi myös kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) sekä ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok.) kertoivat torstain tiedotustilaisuudessa terveyden kärkihankkeista, alue- ja keskushallintouudistuksesta sekä kuntien tehtävien karsimisesta.