Sote-alueiden määrä pitää olla päätettynä lokakuun loppuun mennessä. Ylen aamu-tv:n vieraana ollut perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) lupasi hallituksen suulla päätöksen siihen mennessä.

– Eilen (maanantaina) illalla hallitus yksituumaisesti linjasi sen, että lokakuun loppuun mennessä tuo lukuarvo pitää olla.

Rehulan mukaan päätös vaikuttaa muun muassa siihen, mitä voidaan päättää ja valmistella sen taustalla.

– Paine lukuarvon päättämiseksi on kova.

Rehulan mukaan sote-alueiden määrä vaikuttaa juuri siihen, miten saadaan rakennettua palvelujen tuottamisen vaatima hallinto.

Omaa kantaansa alueiden määrästä Rehula ei kertonut.

– Jos oltaisiin puhtaalta pöydältä lähdössä liikkeelle, niin se paras olisi vähemmän kuin nykyisin.

Nykyisessä järjestelmässä on hieman alle 200 semmoista toimijaa, joilla on sote-palvelujen järjestämisvastuu. Rehulan mukaan tämän muutoksen yksi ydin on se, että vastuullisten toimijoiden määrä laskee.

– Yksiselitteistä lukua ei ole olemassakaan. Luku vaihtelee muutamasta noin 20:een. Nyt ollaan kirjauksessa, että määrä olisi enintään 19, ministeri lausuu.

Rehula lupaa, että hallituksen sote-esitys on eduskunnan käsiteltävänä vuoden 2016 lokakuussa ja huhtikuussa 2016 asia etenee lausuntokierrokselle.

– Aikataulu on tosi tiukka, mutta mahdollinen, Rehula toteaa.