Mistä on kyse?
Hämeenlinnalainen Johannes Koskinen (sd.) jätti kevään eduskuntavaalit väliin. Hän sai ja vastaanotti paikan Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD) johtokunnassa. Lontoossa on tarkoitus viettää koko perheen voimin kolme vuotta.
Pesti EBRD:n pankkiirina alkaa syyskuun ensimmäisenä päivänä.
– Englannissa on mielenkiintoista katsoa minkälaisia ratkaisuja britit ovat talouden ja globalisaation ongelmiin kehittäneet. Juuri tämä vertailu Suomen ja toisen yhteiskunnan välillä voi synnyttää hyödyllisiä ideoita, joita voi sopivasti kirjoitella ja ideoida Suomeenkin päin.
Turvapaikanhakijat ja tiukka talous näkyvät uudessa työssä
Levottomuudet maailmalla, pakolaisten entistä suurempi määrä sekä taloudelliset ongelmat vaikuttavat koko EBRD:n toimintaan. Niin myös Koskisen kolmivuotiskauteen.
Johannes Koskinen myöntää, että parhaillaan eletään melkoista murroskautta. Alkujaan EBRD perustettiin tukemaan Keski- ja Itä-Euroopan maiden, Baltian sekä muiden entisen Neuvostoliiton maiden taloudellista kehitystä ja siirtymistä demokratiaan ja avoimeen markkinatalouteen.
Nyt katse on suunnattu myös toiseen ilmansuuntaan.
– EBRD on sikäli ollut etuajassa liikkeellä, että kolme vuotta sitten siellä käynnistettiin Pohjois-Afrikan maiden saaminen mukaan kehityskohteiksi. Siellä on Marokko, Egypti, Tunisia ja muistaakseni Jordania näistä Lähi-idän maista ohjelmissa mukana juuri sillä ajatuksella, että autettaisiin kehityksen kulkua arabikevään jälkeen. Eivätkä maat olisi niin rajun pakolaismuuton maita.
– Eurooppalainen strategia ei ole selvästikään onnistunut. Tietysti kaikkein hädänalaisimmat tilanteet ovat sotaa käyvissä sisemmän Afrikan maissa. Sieltä tulee sadoin tuhansin pakolaisvirtaa Pohjois-Afrikan ja osittain Lähi-idän kautta kohti Eurooppaa, Koskinen lisää.
– Tässä tarvitaan todella tehokasta toimintaa sekä lähtöalueilla – kehitysyhteistyön tyyppistä – että jämptiä maahanmuuttopolitiikkaa myös Euroopan Unionin sisällä.
Lääkkeet demarien uuteen nousuun
Kotimaassa sosiaalidemokraattien suosio on kyntänyt vaalien jälkeen.
Johannes Koskinen oli puheenjohtajana työryhmässä, jonka tarkoituksena on uudistaa puolueen periaateohjelmaa. Puheenjohtajuudesta Koskinen joutui uuden tehtävänsä vuoksi luopumaan, mutta muutto Lontooseen ei estä ajattelua.
Koskinen myöntää, että uusia virikkeitä periaateohjelman virkistämiseen todellakin tarvitaan.
– Itse asiassa brittien Labour-puolue on kipuillut samalla lailla, vaikka heidän alamäkensä vaaleissa ei ollut mikään jyrkkä. Kannatus oli siellä 30 prosentin paikkeilla. Siitä huolimatta siellä on laaja keskustelu käynnissä mitä pitää tehdä toisin, jotta pärjätään ja sikäläisen yhteiskunnan isot ongelmat saadaan ratkaistuksi.
– Meillä on samanlainen työ edessä Suomen sosiaalidemokraateilla. Kyllä se peruslinja on, että kansaa kuunnellen pitää uudistustyötä jatkaa. Luoda uudet toimintatavat ja keskittyä olennaiseen. Siltä suunnalta ne lääkkeet tähän kannatusnotkahdukseen löytyvät, Koskinen evästää läksiäisiksi.