Itse itseään perussuomalaisten työmieheksi kutsuva Matti Putkonen, jolle mikään laajempi puolueen päättävä elin ei ole antanut prokuraa puhua porukan nimissä, piti taas tuumaustuntinsa puoluetoimistolla keskiviikkona.

Siellä puoluetunnusten alla, suorassa puolueen nettilähetyksessä Putkonen pisti halki poikki ja pinoon paitsi somesekoiluista kohun nostaneen kansanedustaja Olli Immosen asiat myös ajankohtaisen pakolaisvyöryn.

– Nämä ovat minun omia näkemyksiäni, eivät puolueen, Putkonen tarkensi punktejaan.

Tähtiesiintyjäksi nousi kuitenkinkansanedustaja Immonen, joka viimein tuli kehiin kameroiden eteen. Koko kesän Immonen ja persut ovat leikkineet kuurupiiloa julkisuuden kanssa sen jälkeen, kun Immonen pisti facebook-sivulle kuvan Eugen Schaumanin haudalta. Siinä perussuomalaisten kansanedustaja poseerasi yhdessä äärioikestolaisen Suomen vastarintaliikkeen edustajien kanssa.

Toinen pommi poksahti, kun Immonen postaili löperösti pikkutunneilla kirjoitetun tekstin monikulttuurisuutta vastaan. Sitä on epäilty jopa rasistiseksi.

Poliisi ei löytänyt näyttöä rasismirikoksesta. Putkosen tulkinnan mukaan homma on näin loppuun käsitelty. Mutta politiikka ei ole juridiikkaa. Se on yhteiskunnallista keskustelua, jossa joku asia voi olla paheksuttavaa, vaikka rikoksen tunnusmerkit eivät täyttyisikään.

Sananvapauden oikeuttaan toitottava Immonen ei kohupäästöjensä jälkeen ole tullut sanan etäisyydelle mediasta, vaan on tavoilleen uskollisena kommentoinut kohua pääosin kirjallisesti.

Keskiviikkonakin Immosen harvinainen live-keikka jäi keskentekoiseksi. Yleisen osuuden päätyttyä Immonen puikki karkuun sivuovesta, eikä jäänyt antamaan yksittäisiä haastatteluja. Toimittajat, jotka yrittivät Immosen perään, komennettiin Putkosen karskilla komentoäänellä takaisin. Se avoimmuudesta ja sananvapaudesta. Kivikylän kuuluisia nakkeja oli kyllä tarjolla, kiitos niistä!

Väistely ja karkuun juokseminen on ollut Immosen taktiikka aikaisemminkin. Hän ei ilmaantunut perussuomalaisten puoluekokoukseen elokuun alussa. Korkeimman päättävän elimen kokous on ollut kalentereissa kaksi vuotta, mutta juuri samalle viikonlopulle puolueen eduskuntaryhmän jäsen olikin buukannut ulkomaanmatkan.

Immonen ei ole läsnä syyskuun alussakaan, kun perussuomalaisten eduskuntaryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran kesälomien jälkeen. Silloin oli Soinin sanoin tarkoitus Immosta "harjata oikein kunnolla".

Harjat jäävät kaapiin, sillä Immonen erosikin ryhmän jäsenyydestä määräajaksi lokakuun puoliväliin asti. Ratkaisu oli Immosen oma, sanottiin – aivan kuten ulkomaanmatkakin puoluekokouksen aikoihin. Uskokoon ken haluaa.

Juoksentelemalla karkuun ja pelaamalla aikaa persut toivovat purkavansa Immos-pommin. Kyllä se silti edelleen tikittää. Sokkaa revitään irti taas parin kuukauden päästä, kun ryhmä päättää, otetaanko Immonen takaisin porukkaan. Eiköhän oteta. Puolueessa lasketaan ja toivotaan, että pöly on silloin jo laskeutunut ja maassa on muita puheenaiheita. Ryhmä toteaa mustan lampaan jo rangaistuksensa kärsineen ja voivan palata omiensa pariin.

Sattaa olla toiveajattelua. Immosen ainoa agenda - maahanmuuttopolitiikka ja sen arvostelu - eivät aiheena mihinkään katoa. Suomeen kohdistuu ennen näkemätön pakolaispaine ja asia on taatusti tapetilla lokakuussakin.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne lupasikin jo keskiviikkona, että keskustelu jatkuu.

Pekka Ervasti
Kirjoittaja on Yle Uutisten politiikan erikoistoimittaja