Presidentti Sauli Niinistö nosti puheessaan Suomen suurlähettiläille esille talouden ja turvallisuuden haasteita. Niinistö peräänkuulutti itsekriittistä ajattelua.
– On tarkan, rehellisen ja itsekriittisenkin ajattelun aika. Eurooppa elää omia vaaran vuosia. Sitä kehystää väkivallan kehä aina Ukrainasta Pohjois-Afrikkaan, Niinistö sanoi.
Presidentti puhui varsinkin Euroopan "rajuihin mittasuhteisiin kasvaneesta muuttoliikkeestä". Se on hänen mielestään yksi epävakauteen johtavista ilmiöistä.
– Tässä kysymyksessä olemme ristiriidan edessä – sivistysmaailman kunnia vaatii, että näitä ihmisiä autetaan. Toisaalta vastaanottokyvyn mahdollisuudet tulevat vastaan.
Niinistö pohti myös, voiko Euroopan Schengen-järjestelmä kestää mitä tahansa. Pakolaiskriisi koettelee presidentin mukaan Schengen-sopimusta.
– Vapaa liikkuvuus ei voi olla hallitsematonta liikkuvuutta, presidentti linjasi.
EU:n on Niinistön mielestä otettava siirtolaispolitiikassaan yhtenäisempi linja, muuten kansallisia ratkaisuja alkaa muodostua.
– Olemmehan jo nähneet oireita siitä – aitoja pysytetään ja mitä kaikkea tehdäänkään.
"Keskustellaan samoista asioista"
Maahanmuutto- ja pakolaiskeskustelussa Niinistö toivoi avointa keskustelua, jossa ei vältetä tosiasioita. Samaan aikaan hän varoitti suunnasta, johon nationalismi on hänen mielestään Euroopassa kehittymässä.
– Eurooppaan tulijoiden joukossa on myös valitettavasti paha mielessään tulevia. Tätä ei voi kiistää, vaikka joku ei sitä haluaisi kuulla. Mutta meidän ei tule pitää silmällä vain itseämme. Mitä nationalismille on Euroopassa tapahtumassa?
Jotta asioista voitaisiin keskustella ja löytää yhteisiä ratkaisuja, on kaikkien puhuttava samaa kieltä. Niinistö toivoi, että varsinkin maahanmuuttokeskustelussa pysyteltäisiin faktoissa.
– Pitää osata erotella maahanmuuton eri olemukset – työperäisyys, laiton, laillinen, pakolaisstatus, turvapaikanhakijat. Kun nämä palaset ovat selvänä, osataan keskustella samasta asioista, Niinistö sanoi.
– Maahanmuuton kohdalla on ollut hyvin kärjekästä sisäistä keskustelua ja voimakkaita mielipide-eroja. Ainakin perustermit pitäisi olla selvillä, silloin on helpompi saada vuoropuhelua, jos puhutaan samasta asiasta.
Baltian puolustaminen ei ole Suomen tehtävä
Puhuessaan Suomen turvallisuuspolitiikasta, Niinistö linjasi myös, ettei Suomella ole vastuuta Baltian maiden puolustuksen turvaamisesta.
– Silloin tällöin kuulemme ajatuksia Suomen osavastuusta Baltian puolustuksesta. Suomi ei ole asemassa, jossa se voisi antaa muille sotilaallisia turvatakuita, joita sillä itsekään ei ole, Niinistö sanoi.
Hän mainitsi Suomen itärajan, joka on pidempi, kuin kaikilla Natomailla yhteensä.
– Jos viisimiljoonainen kansa silloin yksin vastaa puolustuksestaan, on siinä jo vastuuta aika lailla.
Puheessaan Niinistö puhui vaikeista ajoista, mutta myös toivosta, ja ongelmien ylittämisestä.
– Edessämme on todennäköisesti pitkä-aikainen epävarmuuden ja riskien aika. Meillä on ehdoton vastuu omasta maastamme ja sen tulevaisuudesta.
Suomen ulkomaanedustustojen päälliköt kokoontuvat joka vuosi Helsingissä. Suurlähettiläspäivät alkoivat maanantaina ja ne jatkuvat keskiviikkoon saakka. Suomella on maailmalla yhteensä 88 edustustoa tai toimipistettä.
Suurlähettiläspäivillä puhuu tänä vuonna myös muun muassa ulkoministeri Timo Soini, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka, pääministeri Juha Sipilä, valtiovarainministeri Alexander Stubb sekä puolustusministeri Jussi Niinistö.
Timo Soini linjasi maanantaina, että toimivista Venäjä-suhteista on pidettävä kiinni. Juha Sipilä puolestaan tuomitsi rasismin ja vihapuheet, sekä varoitti Suomea henkisestä sulkeutumisesta.