Mistä on kyse?

Porin kaupunginjohtajien jättipalkankorotukset eivät menneet läpi kaupunginhallituksessa.

Kaupunginhallitus palautti asian uuteen valmisteluun. Päätöksiä uuden valmistelun pohjalta on tarkoitus tehdä viimeistään lokakuun alussa.

10 % korotusesitys

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola (kok) esitti kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkoselle (sd.) ja apulaiskaupunginjohtaja Kari Hannukselle (kok.) kymmenen prosentin palkankorotusta nykyiseen yli kymmenentuhannen euron palkkaan.

Esityksen taustalla oli, että toisen apulaiskaupunginjohtajan paikkaa ei täytetä Aulis Laaksosen (vas.) paikkaa ei täytetä tämän jäädessä syyskuussa eläkkeelle vaan hänen tehtävänsä jaetaan jäljelle jäävien kahden kaupunginjohtajan kesken.

Kiivas keskustelu Porissa

Palkankorotusesitys herätti voimakasta vastustusta kaupunkilaisissa, koska samaan aikaan työntekijöille on luvassa nollakorotuksia ja Suomessa on korostettu palkkamaltin merkitystä.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Palkankorotusten yhteydessä hyväksytään kaupunginjohtajien kanssa tehtävät uudet johtajasopimukset.