Leikkaukset ja veronkevennysten peruminen ovat yhä vaihtoehtoja yhteiskuntasopimuksen jälkeisessä Suomessa, sanoo keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen. Hallitus kuitenkin etsii muita keinoja, jotta ennen neuvotteluja esitettyihin uhkauksiin ei tarvitsisi turvautua.
Vanhanen ei näe hallituksen keväällä esittämiä uhkausia painostuksena.
– Se ei ole minusta painostuskeino, koska me tiedämme, että tällaista tasapainottamistoimintaa valtiontaloudessa on tehtävä vielä nyt päätettyjen säästöjen lisäksi. Eli tämä lisälista on olemassa niin kauan kunnes saamme vakuuttavan tavan, jolla pystymme saamaan sellaista talouskasvua, että niitä ei tarvitse tehdä, Vanhanen sanoo Ylen a-studiossa.
Vanhanen arvioi, että osa listalta löytyvistä leikkauksista joudutaan tekemään vaalikauden lopulla. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ei ole Vanhasen kanssa samaa mieltä leikkauksista. Rinne ihmettelee, miten lisäleikkaukset parantavat talouden kilpailukykyä.
– Meillä on pula ihmisillä työstä ja sitä pitäisi nyt tässä talouskasvun näkökulmasta lähteä rakentamaan, Rinne sanoo.
Vanhanen puolustautuu Rinteen kritiikiltä vetoamalla julkisen talouden velkaantumiseen.
– Emme me voi ajatella, kun meillä on velkaantuminen alkanut jo viime vuosikymmenellä, että se jatkuisi samalla vauhdilla tästä ajasta ikuisuuteen.
SAK ei suostu syntipukiksi
SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly tyrmää elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) syytökset, joiden mukaan SAK on vastuussa yhteiskuntasopimuksen kaatamisesta. Lyly painottaa kollektiivista vastuuta.
– Tässä oli kolme osapuolta: hallitus, työnantajat ja palkansaajat. Ja kaikki ovat vastuussa siitä, saadaanko neuvottelutuloksia aikaiseksi, Lyly puolustautuu.
EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies ei halua ottaa vastuuta yhteiskuntasopimuksen kariutumisesta. Häkämies sanoo EK:n olleen valmis kustannustason alentamiseen ja työntekijöiden muutosturvan kehittämiseen.
– On erittäin suuri vahinko, että tämä sopimus jäi syntymättä, niin viennin kuin kotimarkkinoiden näkökulmasta, Häkämies toteaa.