Tämän vuorokauden sisällä tiedotustilaisuuksissa eri puolilla Helsinkiä on nähty totisia miehiä. Siis pääosin miehiä – jos ei oteta huomioon PAM:in puheenjohtajaa Ann Seliniä (sd.), joka kyllä myös oli miehekkäästi totinen SAK:n tiedotustilaisuudessa.

– Pessimisti ei pety, Sipilä on sanonut.

Mutta kyllä hän näytti aidosti pettyneeltä torstai-iltana kertoessaan, ettei yhteiskuntasopimus noussut jalalle toisella yrittämälläkään.

Pääministeri teki kovan johtopäätöksen ja ilmoitti, että hallitus ottaa nyt homman hoitaakseen. Eivät ongelmat ole mihinkään kadonneet. Suomen talous sakkaa, vienti piiputtaa, velkakello raksuttaa ja työttömyys kipuaa.

SAK:n hallituksen jälkeen pidetyssä tiedotustilaisuudessa perjantaina aamupäivällä tihkui ehkä enemmän loukkaantumista kuin pettymystä.

Suurimman palkansaajajärjestön liittojohtajat olivat sitä mieltä, että hallitus yritti pakkoruokkia duunareita työnantajien ja yrittäjien keittämällä käärmekeitolla, jonka mausteina ovat muun muassa työajan pidennys ilman palkankorotusta, lomakorvausten leikkaus, sairasloman karenssit, julkisen sektorin lomat, pekkaspäivä ja arkipyhät. Demarivetoiset duunariliitot eivät sellaista soppaa porvarihallitukselta suostuneet ottamaan vastaan.

– Me kyllä tiedämme, mitä työelämässä tapahtuu, Rakennusliiton Matti Harjuniemi (vas.) murahti.

Tästä asetelmasta Sipilän pitäisi nyt lähteä yrittämään samaa lopputulosta – kustannustason laskua – jollakin muulla tavalla. Signaali on annettu ulos, periksi ei aiota antaa. Hallitus on touhua täynnä kuin Liimataisen possu.

Ensimmäisen taka-askeleen hallitus kuitenkin otti jo torstai-iltana, kun Sipilä kertoi, että uhkana heilutettuja miljardiluokan lisätoimia, veronkiristyksiä ja uusia menoleikkauksia, ei välttämättä pannakaan toimeen. Nyt etsitään vaihtoehtoisia toimia. Mitä ne ovat, jäi vielä auki.

Nyt eletään taitekohtaa. Sipilä on indikoinut, että työelämää koskevia uudistuksia voidaan viedä eteenpäin myös hallitusvetoisesti, vaikka kolmikanta vielä muistetaan sanoa sivulauseessa.

Projekti voi olla hankala, mutta myös tarpeellinen. Vanhoilla toimintatavoilla ei selvästikään päästä eteenpäin. Työmarkkinakone on hidas ja tehoton. Se on kuitenkin ollut tasaisen varma puksuttaja kuin vanha Zetor.

Traktorikyyti ei nyt kuitenkaan riitä, kun talous- ja työelämäreformeja pitäisi tehdä Ferrarin vauhdilla.

On ihan selvä, etteivät palkansaajajärjestöt tai vasemmisto-oppositio heittäydy selälleen ja leiki kuollutta. Yhteinen vihollinen, porvarihallitus, yhdistää taatusti poliitikot ja ay-pamput.

Vaikka Sipilä ei ole militantin miehen maineessa, hallituspuolueissa on kosolti hjallisharkimoita ja juhanavartiaisia, jotka repisivät auki työlainsäädännön vaikka huomisaamuna. Kuka tarvitsee vihollisia, kun on sellaisia liittolaisia?

Pekka Ervasti
Kirjoittaja on Yle uutisten politiikan erikoistoimittaja