1. Mikä on Kuntaliiton ja sen toimitusjohtajan rooli ja työsarka kuntakentän murroksessa?
– On paljon tehtävää niin talon väellä, liiton hallituksella kuin toimitusjohtajallakin. Kuntakenttä on ollut murroksessa ja se tulee jatkumaan. Tapahtuupa sote-ratkaisu millä tavalla tahansa, sillä on vaikutusta, myös taloustilanteella on ollut vaikutusta ja huono tilanne jatkunee vielä vuosia eteenpäin.
– On mietittävä, miten kuntien asemaa voitaisiin parantaa esimerkiksi tehtäviä järkeistämällä tai vähentämällä, tai mitä kaikkea nyt pitääkään tehdä, että saataisiin asiat paremmalle tolalle.
2. Mikä on tuleva Suomen kuntien lukumäärä?
– Suomessa kuntien lukumäärä tulee edelleen vähenemään, mutta mihin lukuun päästään jollain aikavälillä, sitä on mahdoton sanoa. Se riippuu myös tehtävistä, mitä kunnilla on. Kuntaliiton kannan tietysti määrittelee liiton hallitus ja toimitusjohtaja sen kertoo eteenpäin.
3. Mitä mieltä olet kaksoiskuntalaisuudesta?
– Kaksoiskuntalaisuus ei ajatuksena ole uusi, sitäkin on muutama kymmenen vuotta pyöritelty. Se on asia, joka pitää selvittää, mutta se ei ole ihan niin yksinkertaista. Kahdessa kunnassa ei voi äänestää eli asiat pitää pohtia tarkkaan ennen kuin tehdään muutoksia.
4. Jos soten rahoittaa valtio, jääkö kunnille tarpeeksi tehtäviä?
– Maailmassa on erilaisia malleja, esimerkiksi Ranskassa on kymmeniä tuhansia kuntia, mutta tehtäväkenttä on kapea. Jos sote menee muualle kuin kunnan hoidettavaksi, niin paljon jääkin liittyen opetukseen, kulttuuriin ja liikuntaan. On mietittävä, mikä on tehokkain malli. Meillä ei ole varaa ylläpitää turhaa hallintoa.
– Aika hitaasti kunnan tehtävien määrittely on edennyt viime vuosina, mutta hallitusohjelmassa on selkeitä kirjauksia siitä, että tähän pitää paneutua kunnolla ja saada jonkinnäköisiä listoja aikaiseksi vuoden loppuun mennessä. Kuntaliiton pitää olla tässäkin aktiivisesti mukana.
5. Mitä otat uudessa tehtävässäsi ensimmäiseksi työn alle?
– Lokakuun alusta aloitan tutustumalla työtovereihin ja katson, mitkä ovat niitä ensimmäisiä asioita pöydällä odottamassa. Syyskuun aikana pitää tiiviisti opiskella asioita ja valmentautua tulevaan tehtävään.