Kuntaliitto on vaihtamassa johtoaan, kun nykyinen Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma on vaihtanut kuntatyöt Kelan johtajuuteen. Kuntaliiton toimitusjohtajan paikka on määräaikainen. Tällä ja alkavalla kaudella se on varattu Kokoomukselle, koska kuntavaaleissa 2013 Kokoomus oli suurin puolue. Kuntaliiton johto on ilmoittanut hakevansa toimitusjohtajakseen nyt kunta-alan käytännön osaajia.
Yli kolmensadan kunnan kenttä on historiansa suurimmassa murrosvaiheessa, kun Suomeen yritetään viimein saada aikaan sote-ratkaisu. Kun suurin osa kuntien menoista on terveys- ja sosiaalipalveluiden menoja, monet näkevät, että kunnat menettävät nyt itsenäistä valtaansa, kun sote-itsehallintoalueet tekevät tuloaan.
Kuntaliitto on ollut useimmiten avainasemassa muotoiltaessa palvelujen uudistuksia ja puolustettaessa kuntia valtion säästötavoitteiden puristuksessa. Uusinkin, ministeri Juha Rehulan tilaama sote-selvitys on saanut jo maakuntajohtajat ärähtämään, kun esityksessä lähdettiin 9 - 12 itsehallintoalueesta sote-palvelujen järjestäjinä.
Koskinen ymmärtää valtion talouden säästöpaineet
Jari Koskinen katsoo osaamisensa ja motivaationsa sopivan Kuntaliiton toimitusjohtajan tehtävään. Kunnat ovat menettämässä itsenäistä valtaa sote-uudistuksessa, mutta perinteistä edunvalvontaa tarvitaan edelleenkin, pohtii Koskinen muuttuvaa kuntaelämää.
Koskinen kertoo olevansa hyvin motivoinut ja perehtynyt tehtävään. Kokemusta kunnallisista luottamustehtävistä on kolmekymmentä vuotta, ja Koskinen on toiminut ministerinä kahdessakin hallituksessa. Lisäksi talous ja kansainvälistä kokemusta on investointipankkiirin tehtävästä Lontoosta.
– Kukaan ei vielä tiedä, millainen sote-mallista tulee. Toivottavasti ratkaisu saadaan kuitenkin nopeasti, jotta tilanne selkiytyisi. Sote-uudistuksen jälkeenkin tarvitaan taho, joka huolehtii perinteisestä edunvalvonnasta ja keskustelee valtiovallan kanssa uudistusten järjestämisestä. Kuntaliitto on tehtävässä luonteva kumppani valtiolle, samalla se toteuttaa myös maakuntaliittojen edunvalvontaa, pohtii Jari Koskinen.
Jari Koskiselle Kuntaliiton toimitusjohtajuus olisi uusi ura. Sellaisesta Koskinen vihjaisikin toista vuotta sitten, kun ei asettunut ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa, vaan jäi odottamaan vaativia ammatillisia haasteita täyttävää tehtävää.
Isosuo uskoo kuntien säilyvän
Myös Hämeenlinnan apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo näkee kuntakentän uudistushaasteet äärimmäisen tärkeiksi ja mielenkiintoisiksi. Isosuo tuntee kunta-alan johtamisen kolmenkymmenen vuoden kokemuksella. Juha Isosuo sanoo hakevansa Kuntaliiton johtoon muun muassa sen takia, että kyse on tärkeästä, kiinnostavasta ammatillisesta haasteesta.
– Kiinnostavaa on se, että nyt tapahtuu suurin muutos, mitä Suomen kuntahallinnossa on koskaan tapahtunut. Tapahtuupa sote-ratkaisu miten tahansa, kyllä kunnat silti säilyvät. Suurin osa tehtävistä kuitenkin muuttuu ja painotukset vaihtuvat, kun soten jälkeen kuntien tehtävät painottuvat koulutukseen, esiopetukseen, yleiseen hyvinvointiin, elinvoimapolitiikkaan ja ympäristö- ja yhdyskuntarakenteeseen, luettelee asioita kokeneesti Juha Isosuo.
Kuntaliitto haluaa uudistua
Kuntaliiton johdon tärkein luottamusvakanssi, hallituksen puheenjohtajuus, on sosiaalidemokraateilla. Kuntaliiton hallituksen puheenjohtajana toimii viime hallituksessa kehitysministerinä ollut SDP:n kansanedustaja Sirpa Paatero. Uudessa eduskunnassa Paatero on opposition kymenlaaksolainen kansanedustaja.
Loppusuoralla on Isosuon ja Koskisen lisäksi Kimmo Jarva, joka työskentelee Lappeenrannan kaupunginjohtajana. Kun Kuntaliiton toimitusjohtajaehdokkaat olivat selvillä heinäkuun alussa, Paatero kertoi Yle Hämeelle, että kun kuntakenttä on voimakkaassa murrostilassa, myös Kuntaliitto haluaa uudistaa itseään voimakkaasti.
Liiton toimitusjohtajan valintaa valmisteleva työvaliokunta on kuullut haastatteluissa pääehdokkaiden näkemykset tulevasta kuntaelämästä. Kuntaliiton hallituksen työvaliokunta pitää kaikkia haastatteluissa olleita ehdokkaita hyvin asioihin perehtyneinä ja käytännön asiat tuntevina.
Valintaraati on kertonut näkemyksiään haastattelujen jälkeen kuitenkin hyvin vähän julkisuuteen.