Valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) koti on joutunut ilkivallan kohteeksi, kertoo valtioneuvoston kanslia tiedotteessaan.

Ilkivalta tapahtui viime yönä. Poliisin tietojen mukaan asunnon pihalle tunkeuduttiin ja rikottiin ikkunoita. Poliisi tutkii vahingontekoa.

Stubb kertoo kommentoivansa asiaa myöhemmin tänään. Ministeri on parhaillaan Rovaniemellä kokoomuksen ministeriryhmän kesäkokouksessa.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Silloisen pääministeri Stubbin perheen suojaus nousi esiin viime syyskuussa, kun perussuomalaisten poliisikansanedustaja kertoi turvanneensa Stubbin perhettä. Kansanedustaja Ismo Soukola paljasti tuolloin, että Stubbin perhettä oli uhkailtu.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos kertoo tutkivansa Espoon Westendissä ja Haukilahdessa viime yönä tapahtuneita ilkivallantekoja. Poliisin mukaan ainakin yhden yksityisasunnon ja päiväkodin ikkunoita oli rikottu. Ilkivaltaa tutkitaan vahingontekona ja kotirauhan rikkomisena.

Edellisen kerran ministeritason ilkivaltaa tehtiin kesällä 2013, jolloin sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) kotia töhrittiin kananmunilla.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) tuomitsee Twitterissä Stubbin kohtiin kohdistuneen ilkivallan. Sipilä twiittasi kaksipäiväiseltä Libanonin-matkaltaan.