Parhaillaan Rovaniemellä vieraileva Stubb ei suoraan ottanut kantaa siihen, saako Lappi lopulta oman sote-alueen.
– Se jää nähtäväksi. Sotekin on tottakai valmisteilla ja meillä just asiantuntijaraportti ehdottaa 9-12 sote-aluetta ja hallitusohjelmassa lukee, että enintään 19. Eiköhän se jostain tuolta välistä löydy, mutta se jää nähtäväksi.
Stubb ei myöskään sano, miten käy sitten esimerkiksi nykyisten Lapin kahden keskussairaalan ja lukuisten terveyskeskusten sote-uudistuksessa.
– Jälleen kerran, me rakennamme sellaista sosiaali- ja terveyspalvelukokonaisuutta, jossa kaikki suomalaiset saisivat tasapuolisesti ja kustannustehokkaasti hyviä sosiaali- ja terveyspalveluja ympäri maata. Totta kai Lappi, joka on harvaan asuttu, on erilainen kuin vaikkapa Etelä-Helsinki tai pääkaupunkiseutu. Näihin kaikkiin pyritään hakemaan hyviä ratkaisuja.
Stubb johtaa kokoomuksen ministeriryhmän kokousta Rovaniemellä tiistaina. Kokoomuslaiset tapasivat aamulla kansaa Lordin aukiolla ja vierailevat päivän aikana alueen yrityksissä. Keskiviikkona kokoomuksen ministerit ja joukko kansanedustajia on Kemijärvellä.