Poliisina työskentelevä Ismo Soukola eroaa perussuomalaisista tänään päivätyllä kirjeellä, kerrotaan Ilta-Sanomissa.
Eroon johtaneita syitä hän ei aio julkisuudessa sen paremmin eritellä, lehdessä kerrotaan. Soukolan mukaan kyse on pitempiaikaisen prosessin päätepisteestä.
Soukola jatkaa Hämeenlinnan kaupunginvaltuustossa sitoutumattomana valtuutettuna kuluvan vaalikauden loppuun. Hän aikoo luopua tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajuudesta.
Soukola sai viime eduskuntavaaleissa 3 673 ääntä Hämeen vaalipiiristä ja putosi näin eduskunnasta yhden kauden jälkeen. Hän toimi muun muassa puolustusvaliokunnan jäsenenä.
Piirin puheenjohtaja yllättyi erosta
Perussuomalaisten Hämeen piirin puheenjohtaja, kansanedustaja Jari Ronkainen kertoo saaneensa tiedon Soukolan erosta vasta juuri ennen puoltapäivää.
– Olen vähän niin kuin klapilla päähän lyöty tällä hetkellä. Tietooni ei ole tullut ristiriitoja tai ongelmia.
Ronkainen haluaa vielä keskustella erosta Soukolan kanssa.
– Kyllä se aina ikävä tilanne on, kun joku meidän porukasta eroaa puolueesta, ja varsinkin, kun on vielä entinen kansanedustaja. Eihän nämä koskaan mukavia asioita ole, mutta meistä jokainen tietysti tekee omia ratkaisujaan, Ronkainen kertoo Yle Hämeelle.