Venäjällä valmistellaan lakia, joka mahdollistaisi ulkomaisen omaisuuden takavarikoinnin ilman ennakkovaroitusta. Lainsäädäntöhankkeesta kertoi Suomen Kuvalehti.

– Kuri on koventunut kansalaisjärjestöjä kohtaan ja eiväthän tällaiset lainsäädännölliset hankkeet hyvältä kuulosta, mutta täytyy ajatella pidemmälle. Venäjä tarvitsee Eurooppaa ja Eurooppa Venäjää, Soini sanoo.

Pakotepolitiikka tulee kalliiksi sekä Venäjälle että maille, jotka joutuvat vastapakotteiden kohteeksi. Vaikeassa tilanteessa on Soinin mukaan etsittävä ulospääsyä ja pidettävä yhteyttä Venäjään, mutta samalla Suomen on sitouduttava yhteiseen pakoterintamaan.

– Ei ole kahta vaihtoehtoa, joko ollaan tai ei. Siihen on sitouduttava.

Ukrainan tilanne on Soinin arvion mukaan tällä hetkellä todella vaikea ja hän pelkää, että Ukrainassa sodan kaltainen tilanne muodostuu enemmän tai vähemmän pysyväksi asiantilaksi. Kansainvälinen yhteisö ei saa unohtaa Ukrainaa muiden kriisien takia.

– Ukrainan kriisin eskaloituminen olisi erittäin vaarallista. Ikävä kyllä maailmassa on paljon muitakin konflikteja. Ukrainan kriisin on oltava jatkuvasti esillä, muuten nämä tuppaavat unohtumaan.