Tietosuojavaltuutetun toimiston mielestä Rauman kaupunginhallituksen varapuheenjohtajan ehdotus ulkomaille lähtevien siruttamisesta on ristiriidassa monen perustuslain määrittelemän oikeuden kanssa.

Perussuomalaisten Pasi Mäenranta kirjoitti eilen Facebookissa kannattavansa Suomen rajojen ulkopuolelle lähtevien siruttamista, jotta muun muassa Kela-tukien hyödyntämistä voitaisiin valvoa paremmin. Taustalla on epäilys siitä, että tukia maksetaan myös Isis-taistelijoille.

Tietosuojavaltuutetun sijainen Heljä-Tuulia Pihamaa ei innostu Mäenrannan keskustelunavauksesta.

– Päällimmäisenä herää ajatuksia siitä, että ehdotuksessa on monen perusoikeuden kannalta ristiriitainen avaus. Meillä on oikeus koskemattomuuteen, liikkumisen vapaus ja oikeus yksityisyyteen, Pihamaa toteaa.

Pihamaan mukaan lainsäädäntö ei tue nykyisellään Mäenrannan ehdotuksia.

– Aina kun henkilötietoja käsitellään, siitä pitää säätää lailla. Jos keskustelunavausta lähdettäisiin edistämään, lakia pitäisi muuttaa ja muutenkin käydä kansalaisten keskuudessa keskustelua.

Viranomaisten valvontakeinot riittäviä

Heljä-Tuulia Pihamaan mielestä keinot ihmisten valvontaan ovat tälläkin hetkellä hyvät. Perusoikeuksiin puuttuminen vaatisi vakavaa yhteiskunnallista keskustelua.

– Viranomaisen täytyy aina mitoittaa oma toimintansa sellaiselle tasolle, että alimmalla tasolla saadaan tarvittava vaikutus. Näkisin, että lainsäädäntö on tälläkin hetkellä ajan tasalla, Pihamaa linjaa.

Olisiko siruttamisessa sitten jotain hyviä puolia?

– Hankalaa sanoa, mutta ehdotuksessa on vaikea nähdä mitään kannatettavaa, Pihamaa toteaa.