Perussuomalaisten Lapin piirin puheenjohtaja Jyrki Savikuja oli maanantaina tyytyväinen viikonlopun puoluekokoukseen.
– Oikein hyvä mieli. Se oli erittäin onnistunut kokous, Savikuja sanoo.
Perussuomalaisten Lapin piirijärjestöllä ei ollut kantaa puolueen nuorisojärjestön
oululaisen puheenjohtajan Sebastian Tynkkysen valitsemiseen, mutta hän sai Savikujan arvion mukaan lappilaisilta äänestyksessä vankan tuen.
– Aika merkittävä osa lappilaisesta puoluekokousväestä kannatti Tynkkysen valintaa, muun muassa minä henkilökohtaisesi.
Savikujan mukaan Sebastian Tynkkynen edustaa sellaisia arvoja, jotka ovat lähellä perussuomalaisia.
– Hän on poikkeuksellisen lahjakas esiintymisessään ja uskottava. Hän edustaa nuoruutta ja tulevaisuutta, Savikuja lisää.
Savikuja kertoo, että joidenkin tilastojen mukaan perussuomalaisten jäsenkunnasta jopa 40 prosenttia on nuoria.
Yritys hajottaa puoluetta
Perussuomalaisten kokouksessa moni näki puolueväen jakautumista kahteen leiriin, maahanmuuttokriittisiin ja muihin. Jyrki Savikujan pitää näitä tulkintoja mediapelinä.
– Tämä on tällainen median hyvin agressiivinen tapa yrittää hajottaa puoluetta. Seurauksena näytti olevan se, että joukko on tiivistynyt entistä voimakkaammin.
Perussuomalaisiin kuuluu 10 000 jäsentä, lappilaisia heitä on Savikujan mukaan muutama sata.
Puolue otti viime kuntavaaleissa harppauksen ja kuusinkertaisti kuntavaltuutettujen määrän Lapissa yhteensä 60 valtuutettuun. Kevään eduskuntavaaleissa puolue nousi Lapissa toiseksi suurimmaksi puolueeksi.