Perussuomalaisten torniolainen kansanedustaja Hanna Mäntylä hakee jatkokautta puolueen varapuheenjohtajana. Sipilän hallituksen sosiaali- ja terveysministerinä nykyisin toimiva Mäntylä on kuulunut puolueen puheenjohtajistoon vuodesta 2011.

– Olen saanut olla neljä vuotta mukana kehittämässä puolueen toimintaa osana puoluejohtoa ja viemässä meille tärkeitä asioita eteenpäin. Jatkaisin mielelläni tätä työtä yhdessä valittavan puoluejohdon sekä kentän kanssa, jos jäsenistömme niin haluaa, Mäntylä sanoo Suomen Uutisten verkkosivuilla.

Perussuomalaisten puoluekokous pidetään ensi viikonloppuna Turussa.