Hippoksen hallitus vapautti entisen, 12 vuotta Hipposta johtaneen Pekka Soinin tehtävistään 22. kesäkuuta. Uuden toimitusjohtajan haku päättyy Kuninkuusravien hiljentyessä.

Hippoksen hallituksen puheenjohtajan Mika Lintilän mukaan toimitusjohtajan pesti on kiinnostanut.

- Tarkoitus on, että uusi toimitusjohtaja aloittaa tehtävässään kuukauden sisään.

- Muutamia kymmeniä hakemuksia on tullut minun tietooni. Mukana on potentiaalisia, hyviä hakijoita matkassa. Raviurheilu tuntuu kiinnostavan, olemme toiseksi suosituin urheilulaji jääkiekon jälkeen, Lintilä muistuttaa.

Tototuotot eivät ole kehittyneet Hippoksen toivomalla tavalla, ja oman haasteensa raviurheilun johtamiseen tuovat suomalaisten rahapeliyhtiöiden yhdistämissuunnitelmat. Toimitusjohtajan nahkan pitää olla valmiiksi parkkiintunut, Lintilä kuvaa.

- Haemme sellaista henkilöä, jolla on vahva raviurheilutuntemus ja joka pystyy organisoimaan kenttää.

- Pitää olla rohkea eikä voi olla herkkähipiäinen. Raviporukka on suorasukaista porukkaa, eli hakijalla pitää olla jo erilaisia myllyjä läpikäytynä. Meidän porukka on rehtiä, suoraselkäistä ja palaute on sen mukaista.

Hippoksen puheenjohtajan rooliaan Lintilä kuvaa tänä kesänä haasteelliseksi. Vt. toimitusjohtaja Matti Lakkisto on hoitanut oman osansa värikkään kesän keskusteluista, mutta puheenjohtajan pakeille on ollut pyrkijöitä.

- Ei ole kesälomaa näkynyt, Lintilä kuvaa.

- Kentän palautetta tulee laidasta laitaan. Se, mikä ennen tuli kilpimiehelle, toimitusjohtajalle, tulee nyt puheenjohtajalle. Pääsääntöisesti palaute ei ole ollut positiivista, Lintilä paljastaa.

Rahapelien yhdistäminen etenee

Hippoksen uusi toimitusjohtaja ei ehdi ihmetellä toimenkuvaansa sillä koko rahapelaamisen kenttä vaatii vahvaa läsnäoloa raviurheilun edunvalvojalta. Suomalaisten rahapeliyhtiöiden yhdistäminen yhteen kansalliseen yhtiöön etenee talouspoliittisessa ministeriryhmässä kuukauden sisään.

- Meillä on hallituksen talouspoliittisen ministeriryhmän esitys, että kaikki peliyhtiöt (Veikkaus, RAY, Fintoto) menevät yhteen. Ministeriryhmä tekee lopullisen päätöksen asiasta joko 25. elokuuta tai 1. syyskuuta. Uusi peliyhtiö aloittaa 2017 alusta, Lintilä kertaa.

Hippokselle valittava uusi toimitusjohtaja saa Lintilän mukaan raviurheilun edunvalvojan roolin rahapelien yhdistämistä valmistelevassa, siirtymävaiheeseen perustettavassa ns. integrointiyhtiössä. Välivaihe on teknisesti hyvin työllistävä.

- Me olemme pienin tekijä siinä. Meillä on pieni henkilöstö Veikkaukseen ja Raha-automaattiyhdistykseen verrattuna, mutta tämän kaikkien kolmen yhteen ajaminen on kaikkien aikojen suurin muutos suomalaisessa rahapelihistoriassa.

- Joudumme avaamaan myös arpajaispelilain, muutos työllistää eduskuntaa myöten kun lait kirjoitetaan uusiksi. Tämä tulee olemaan kova rutistus vielä, Lintilä jatkaa.

Urheiluseurojen vastuuta tarvitaan

Suomalaista rahapelimonopolia on kyseenalaistettu säännöllisesti, mutta Hippoksen hallituksen puheenjohtaja Mika Lintilän Euroopan komission linjaus antaa suomalaisille rahapeliyhtiöille edelleen vankan pohjan toimia.

Euroopan komissio totesi loppuvuodesta 2013 annetussa päätöksessään, että Suomen lainsäädäntö, jolla luodaan yksinoikeus tarjota rahapelipalveluja, täyttää EU-oikeuden vaatimukset ja sitä sovelletaan johdonmukaisesti ja järjestelmällisesti.

Eurooppalaisittain rahapelien markkinat ovat myllerryksessä ja vaikutukset heijastuvat väistämättä Suomeen.

- Pelikehitys kulkee lisenssijärjestelmää kohti. Siinä vaiheessa, jos Suomessa mennään lisenssijärjestelmään, on tärkeätä, että meillä on vahva peliyhtiö, joka pystyy vastaamaan ulkomailta tulevaan kilpailuun. Suomessa rahapelituottojen kautta yleishyödyllisiin tarkoituksiin saadaan vuosittain noin miljardi euroa ja sen suojeleminen on meidän kaikkien yhteinen asia.

- Me olemme kovalla maaperällä. Komissio kävi läpi Suomen järjestelmät ja me olemme sen puoleen kestävällä pohjalla, Lintilä sanoo.

Suomalaisen urheilun rahoittamiseksi tarvitaan sponsorieuroja ja näitä erilaiset ulkosuomalaiset vedonlyöntiyhtiöt olisivat auliisti tuomassa. Lintilä ei innostu suomalaisjärjestelmiä kyseenalaistavien sponsorisopimusten tekemisestä, vaikka ne kuinka helpottaisivat seurojen taloutta.

- Se on aika vastuutonta. Pitää muistaa iso kuva, kuinka paljon eri peliyhtiöt tulouttavat yhteiskunnan toimintoihin.

- Pikavoittojen hakeminen on mielestäni vahingollista tässä tilanteessa. Toki ymmärrän seuroja, kaikki sponsoriraha mikä saadaan, on tarpeen. Pitäisi kuitenkin muistaa isompi kuva ja vastuu sen hoitamisesta ja tätä toivoisin myös urheiluseuroilta, Lintilä päättää.