Perussuomalaisten eduskuntaryhmä käsittelee kansanedustaja Olli Immosen Facebook-kirjoittelua perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen, perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini kertoo Yle Uutisille. Tapaus on Soinin mukaan ryhmän asialistalla viimeistään syyskuun alussa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmää johtaa Sampo Terho. Soini painottaa elokuun toisena viikonloppuna järjestettävän puoluekokouksen olevan 20-vuotisjuhlakokous.

– Eduskuntaryhmä pitää oman kokouksensa viimeistään syyskuun alussa, Soini kertoi Ylen haastattelussa.

Olli Immonen julkaisi viikko sitten Facebook-sivuillaan tekstin, jossa hän kertoi muun muassa unelmoivansa "urheasta kansasta, joka voittaa monikulttuurisuuden painajaisen". Lausunto herätti runsaasti huomiota julkisuudessa ja sen myötä järjestettiin muun muassa rasisminvastaisia mielenosoituksia eri puolilla Suomea.