Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta kokoontuu perjantaina päättämään Suomen osallistumisesta EU:n sotilaallisen kriisinhallintaoperaation seuraavaan vaiheeseen Välimerellä. Operaation tarkoituksena on torjua laitonta ihmissalakuljetusta Välimerellä.
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Antti Kaikkosen (kesk.) mukaan valiokunnan ylimääräinen kokous järjestetään, koska hanke etenee EU:ssa, ja eteneminen edellyttää jäsenmaiden päätöksiä. Suomenkin osalta päätöstä tarvitaan Kaikkosen arvion mukaan parin viikon sisällä.
Eduskunnan osalta asia ratkaistaan perjantaina valiokunnassa. Kaikkonen uskoo, että hankkeelle löytyy aika vahva tuki valiokunnassa.
Valtioneuvoston on määrä sinetöidä Suomen osallistuminen. Päätös saataneen ensi viikolla.
Tässä vaiheessa Suomen osallistuminen hankkeeseen on Kaikkosen mukaan varsin pienimuotoista. Syksyllä alkavaan operaatioon osallistuu suomalainen valvontaosasto, korkeintaan kymmenen henkilöä.
Jäsenmaat osallistuvat operaatioon kokonsa suhteessa. Kaikkosen mukaan näissä talkoissa on syytä olla mukana, koska kyse on koko Eurooppaa koskevasta haasteesta. Välimereen kuolee tuhansia ihmisiä vuodessa, ja mukana on myös paljon lapsia, hän muistuttaa.
EU:n Välimeri-operaatio saattaa laajeta syksyllä. Tuolloin Suomessakin tarvitaan perusteellisempi eduskuntakäsittely, sanoo Kaikkonen.
Ulkoasiainvaliokunnan perjantaisesta kokouksesta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.