Perussuomalaisten Keski-Suomen piirin puheenjohtaja Tapani Mäki sanoo, että kansanedustaja Olli Immosen kohua herättäneen Facebook-päivityksen viesti pitäisi selvittää Immoselta itseltään.
– Immoselta pitää nimen omaan kysyä, että mitä tällä "taistelulla" tarkoitetaan: onko se kuvainnollista, poliittista taistelua, onko se taistelua joittenkin oikeuksien puolesta, vai mitä. Vai onko se konkreettista taistelua. Kaikki nämä asiat pitää selvittää, ennen kuin voi tehdä mitään linjauksia mihinkään suuntaan.
Julkisessa keskustelussa on vaadittu muun muassa sitä, että perussuomalaisten pitäisi linjata, kuuluuko puolue Euroopan äärinationalististen puolueiden joukkoon. Myös puolueen puheenjohtajan, ulkoministeri Timo Soinin reagointia Immosen aiheuttamaan keskusteluun on kaivattu.
Tapani Mäki on kuitenkin sitä mieltä, että kohun kommentointi kuuluu eduskuntaryhmälle.
– Koska on kysymys kansanedustajasta, asia kuuluu ensisijaisesti eduskuntaryhmälle. Eduskuntaryhmä tulee ottamaan tähän kantaa ja käy keskustelua. Puoluejohtaja ei välttämättä ole se ensimmäinen, joka kantaa tulee ottamaan.
Tapani Mäki pitää Immosen päivitystä ylilyöntinä.
– Ensimmäisenä se herätti kysymyksen, että miksi se oli englanninkielinen. Kyllä se jokseenkin ylilyönti oli, ja mitä sillä saavutetaan, se on sitten toinen kysymys, ehkä juuri hämmennystä. Mutta samaan hengenvetoon haluan sanoa sen, että kyllä opposition puolelta tapahtui myöskin ylireagointia. Ja Immostahan ei ole asiasta kuultu.
Siitä ei kuitenkaan ole kyse, etteikö Immoselta olisi kysytty. Kansanedustaja valikoi, kenelle antaa haastattelun, eikä Yleisradio kuulu heidän joukkoonsa. Lännen Medialle hän lausui vastikään, ettei näe kirjoituksessaan mitään väärää.
Maahanmuuttokritiikki jakaa perussuomalaisiakin
Kriittinen puhe maahanmuutosta on yksi perussuomalaisia kokoavista voimista, mutta äänenpainot puolueen sisällä vaihtelevatlaidasta laitaan, niin myös Olli Immosen kirjoituksesta nousseet kommentit.
Tapani Mäki painottaa, että maahanmuuttokriittisyys on aivan eri asia kuin rasismi.
– Maahanmuuttokriittisyys on tervettä keskustelua siitä, mikä on Euroopan ja Suomen tulevaisuus tässä asiassa. Rasismi on asia erikseen.
Mutta missä kohtaa maahanmuuttokriittinen puhe muuttuu rasismiksi?
– Jos rasismin puolelle mennään, niin sehän tarkoittaa sitä että tiettyjä kansanosia aletaan syrjimään ihan totaalisesti tai käyttämään jotain voimakeinoja heitä vastaan, sellainen on rasismia pahimmillaan. Mutta jos halutaan pitää asiat hallinnassa, esimerkiksi kuinka paljon määrärahoja annetaan mihinkin, niin se on mielestäni tervettä kriittisyyttä, että asioita voidaan punnita, Tapani Mäki vastaa.
Kuinka paljon perussuomalaiset puolueen sisällä keskustelevat maahanmuuttoasioista? Ainakaan Keski-Suomen piirissä asia ei ole prioriteettilistalla kovin korkealla.
– Ei siitä hirveän paljon keskustella, enemmän puhutaan juoksevista arkiasioista. Ehkä tällainen keskustelu käydään sitten kahvipöydissä, Mäki sanoo.
Pitäisikö puolueen sisällä sitten käydä enemmän keskustelua siitä, millainen maahanmuuttokritiikki on puolueen linjan mukaista?
– Keskustelua voidaan käydä, ja ainahan keskustelu on tervetullutta, Mäki kuittaa.
Tapani Mäki luonnehtii keskisuomalaisia perussuomalaisia melko tasaiseksi porukaksi, myös suhteessa maahanmuuttokritiikkiin.
– Maahanmuuttokriittisyyttä on, mutta me pidetään tällaista tasaista linjaa joka asiassa. Minun tiedossani ei ole radikaaleja.
Yksityisiä ajatuksia vai poliittisia linjauksia?
Olli Immosen kirjoitus on herättänyt kysymyksen siitä, voiko kansanedustaja kirjoittaa sosiaalisessa mitä tahansa, ikään kuin yksityishenkilönä. Tapani Mäki näkee asian niin, että kansanedustajan vastuu sanomisistaan on laajempi kuin yksityishenkilön.
– Totta kai ihmisen, oli hän sitten valtuutettu tai kansanedustaja, tulee itse ottaa vastuu, mitä kirjoittaa ja millä tavalla asiat ilmaisee.
– Valtuutettu tai kansanedustaja edustaa tiettyä ryhmää ja äänestäjiä, ja kyllä hän sitten vastuun kantaa äänestäjilleen. Että vaikka yksityishenkilönä kirjoittaa, niin vastuu on laajempi.
SMP:n entinen puheenjohata Pekka Vennamo ehti jo rinnastaa Immosen kirjoittelut norjalaisen joukkomurhaaja Breivikin kirjoitteluun. Tapani Mäki sanoo tällaisen kuulostavan pahalta.
– Kyllä se hirveän pahalta kuulostaa. Immonenhan kuuluu tähän Suomen Sisu -järjestöön, mutta kyllä Breivik taitaa olla siitä aika kaukana.
Olli Immonen kirjoittaa Facebook-kirjoituksessaan taistelevansa "yhden todellisen suomalaisen kansakunnan (one true Finnish nation) puolesta. Voiko Suomi olla vain suomalaisten?
– Kyllä se nykypäivän ja maailman kehityksen mukaan aika mahdottomalta tuntuu, se vaatisi aika radikaalejakin tekoja. Siihen ei kyllä tällä hetkellä ole valmiuksia eikä tarvetta, Tapani Mäki sanoo.
– Mutta maahanmuuton pitää olla kaikin puolin hallittua ja harkittua, se on kaikkien ihmisten etu.
Perussuomalaisten Keski-Suomen piirin puheenjohtaja Tapani Mäkeä haastatteli Virpi Kotilainen.